Englannin kursilla Maltalla

20190524_104601Kielikurssilla Maltalla 20.-24.5.2019

Työkuvaani vararehtorina kuuluu kansainvälisten asioiden koordinoiminen. Näissä yhteydenpidoissa ja tapaamisissa pääsen käyttämään tiheästi englantia. Saksan ja ruotsin opettajana olen kokenut, että englannin kielen taitoni kaipaa kohennusta, joten lähdin toukokuun lopussa viikon kielikurssille Maltalle, jonka toinen virallinen kieli on englanti.

Maltalingua -kielikoulu tarjoaa opetusta englannin alkeista vaativaan tasoon. Opiskelijoita näytti olevan ympäri maailmaa, mm. Japanista, Venezuelasta, Etelä-Koreasta sekä ympäri Eurooppaa. Englantia puhuttiin yhteisillä retkillä ja välituntisin erikoisilla aksenteilla ja rakenteilla innostuneesti. Ikähaitari oli teiniryhmistä 60-vuotiaisiin.
Olin valinnut kurssikseni Intensive Business English -kurssin. Heti ensimmäisenä päivänä ilmeni, että kurssi oli kuin luotu minulle. Pääsin harjoittelemaan juuri sellaisia taitoja, joita tarvitsen yhteydenpidossa kansainvälisiin kumppaneihimme eli mailien kirjoittamista, argumenttien perustelemista, puhelinkeskusteluja ja esitelmien pitämistä. Pikkuruisessa ryhmässämme oli puolalainen yrittäjä, saksalainen huonekaluyrityksen edustaja, hollantilainen rekrytoija ja sveitsiläinen elintarvikeyrityksen johtaja. Ryhmä oli mitä mainioin, tunnelma kannustava ja keskittynyt. 6 tunnin päivittäinen opiskelu tuntui innostavalta ja voimaannuttavalta hyvien ja innostavien opettajien sekä ryhmän hyvän yhteishengen ja yhteiseurooppalaisen huumorin voimin. Opimme toisiltamme joka päivä paljon. Nauroimme omille ja kaverin herkullisille virheille, hykertelimme kaverin osuville oivalluksille.

Opettajan työssä on tärkeää aika ajoin siirtyä oppijan rooliin ja tuntea itse oppimisen haasteellisuus sekä keskittymiskyvyn ja oman vireystilan heittely. Sain kokea myös, miten tärkeitä ovat toistot ja kertaaminen kielten opiskelussa.

20190521_194317

IES Patacona, Alboraia, Valencia, Job Shadowing 2018

valencia

3.-5. joulukuuta 2018

Opettajat Tarja Rantalainen ja Riikka Nirvi olivat tutustumassa valencialaiseen yhteityökouluumme IES Pataconaan joulukuun alussa 2018. Koulu sijaitsee Espanjan kolmanneksi suurimman kaupungin,Valencian kupeessa Alboraiassa. Meitä viehätti koulurakennuksen sijainti pitkän hiekkarannan välittömässä läheisyydessä. Koulussa toimivat 4 vuotta kestävä yläaste ja lukio (2v). Koulussa tarjotaan myös ammatillista koulutusta. Siellä voi opiskella kampaaja/parturiksi tai sähköasentajaksi, sen vuoksi koulussa on myös aikuisopiskelijoita. Vierailijana aisti jo ensimmäisenä päivänä lämpimän ja välittömän tunnelman koulussa.

sähkömies

Seurasimme opetusta kolmen päivän ajan. Erityisesti jäi mieleen englannin suullisen kielitaidon kurssi yhdeksäsluokkalaisille, jossa he tekivät lyhytelokuvaa. Parhaillaan oli käsikirjoituksen työstämisvaihe käynnissä ja englanninkielinen dialogi valmistumassa. Pitkän välitunnin aikana on valittavana monenlaista aktiviteettia. Osallistuimme opiskelijoiden ja opettajien yhteiseen kuoroharjoitukseen. Olo ja mieli virkistyivät tehokkaasti espanjalaisia joululauluja harjoitellessa moniäänisesti.

välitunti

Tutustuimme myös haastavien tilanteiden kohtaamista ja konfliktien ratkaisumallien opetukseen. Nuoret laitettiin ratkomaan arjen ongelmia käytännön läheisesti ja analysoimaan niitä. Luokassa oli innostunut ja asiasta innostunut ilmapiiri, jonka pystyi aistimaan hienoisesta kielimuurista huolimatta. 

Innovatiivinen kouluprojekti

Nelivuotisessa projektissa nuoret ja vanhainkodin asukkaat työskentelevät  yhdessä. Projektin tavoitteena on esiintyä kevään päätöskonsertissa. Tapaaminen on kerran viikossa vanhainkodilla. Olimme seuraamassa, kun 15-vuotiaat opiskelijat ja vanhukset rakensivat yhdessä rumpuja kevään konserttiin. Rumpu koristeltiin, sen jälkeen kiinnitettiin rumpukalvot. Tunnelma oli lämmin, aktiivinen, vuorovaikutuksellinen ja touhukas. Olimme vaikuttuneita siitä, miten innokkaasti eri ikäiset ihmiset tekivät yhdessä. Pitkän projektin ansiosta ryhmä oppii tuntemaan toisensa hyvin. Nuorten myötä tila täyttyi energiasta ja hyväntuulisuudesta, mistä vanhukset nauttivat silmin nähden. Projektia vetävät musiikin opettajat yhdessä vanhainkodin vapaa-ajan ohjaajan kanssa. Meillekin jotain tämänkaltaista!

mummo

Job shadowing-vierailun tarkoitus oli tutustua Pataconan kouluun ja tunnustella mahdollisuutta yhteisen Erasmus+-projektin aloittamiseen vuonna 2020, jonka vuoksi tapasimme koulun johtoa useaan otteeseen. Taisi yhteinen tahtotila löytyä. Koulun ilmoitustaululta löytyi kuvia tutuista henkilöistä.

vika.png

Euroclion konferenssi Gdanskissa (Petteri Granat)

Vanhan sanonnan mukaan pitää mennä kauas, jotta näkisi lähelle. Vaikka kyseessä on jossain määrin klisee, niin se pätee myös koulutukseen ja opettamiseen. Suomalaisen järjestelmän vahvuudet tulivat jälleen selkeästi esiin kun keskustelin eri maista tulevien historian opettajien kanssa Euroopan historianopettajien järjestön konferenssissa 4.-7.4.2019 Gdanskissa, Puolassa.

20190407_111305

Osallistuin Euroclion konferenssiin nyt ensimmäistä kertaa, kiitos Vaskivuoren lukion saaman Erasmus-rahoituksen. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin siis Gdanskissa, Puolassa. Itämeren etelärannalla sijaitseva kuuluisa telakkakaupunki onkin erittäin hyvä paikka tämänkaltaiseen konferenssiin. Ensinnäkin Puolan nykyhallinnon historiatulkinnat ovat luvalla sanoen aika omaperäiset: Gdanskissa vuonna 2017 avattu monumentaalinen toisen maailmansodan museo on tästä hyvä esimerkki. Hallituksen kontrolloima instituutti Institute of National Remembrance puuttui näyttelyn kuratointiin ja käytännössä siivosi sieltä kaiken, joka olisi kyseenalaistanut virallisen totuuden. Sen totuuden mukaan Puola oli toisen maailmansodan aikana vain suurvaltojen aggression uhri, jonka länsivallatkin vielä unohtivat. Se, että Puolassa oli natseja sympaatiseeraavia tahoja, jotka varsin innokkaasti osallistuivat juutalaisten kansanmurhaan, ei pääse näyttelyssä esiin. Tämä tulkinta sopii hyvin vallassa olevan konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen agendaan.

20190405_172801

Toisekseen, Gdanskin oma menneisyys on vähintäänkin monivivahteinen. Toisen maailmansodan alku ja Puolan solidaarisuusliikekin molemmat ovat tiukasti sidoksissa kaupunkiin. Syntyperäinen gdanskilainen, nykyään Varsovassa asuva puolalainen opettaja painottikin vetämällään kaupunkikieroksella, että Gdansk on aina ollut hieman liberaalimpi kuin Puola yleisesti.

Konferenssin ohjelma oli monipuolinen ja hyvin järjestetty. Logistiikkakin oli hyvin mietitty: suurin osa tapahtumista järjestettiin hotelli Scandicissa aivan päärautatieaseman kupeessa, jonne pääsi suoraan lentokentältä yhdellä bussilla. Lyhyen kävelymatkan päässä hotellista oli vanhan kaupungin ravintolat, kahvilat ja pittoreskit kuvauskohteet. Sekä Solidaarisuuskeskus että jo mainittu Toisen maailmansodan museo olivat 10 minuutin kävelymatkan päässä. Näin minäkin pääsin vierailemaan molemmissa, vaikka vain solidaarisuuskeskus kuului omaan viralliseen ohjelmaani. Keskus oli kuin aikamatka lapsuuteni uutisiin: Lech Walesan ja Wojciech Jaruzelskin nimet jäivät hyvin 1980-luvulla lapsuuttaan eläneen mieliin. Molempien museoiden rakentamisessa ja näyttelyn kokoamisessa ei selvästikään tarvinnut resursseissa säästellä, sen verran massiivisia näyttelyt olivat.

20190404_152654

Konferenssin paneelikeskusteluissa ja työpajoissa pääpaino oli teeman mukaisesti siinä, miten historian opiskelusta tehdään merkityksellistä kaikille. Suomessakaan tilanne ei ole ongelmaton, esim. pääkaupunkiseudun lukiossa on kasvava määrä opiskelijoita, joiden sukutausta on jossain muualla kuin Suomessa. Miten liittää kansallisen tai eurosentrisen historian opetuksen sisällöt heidän kokemusmaailmaansa? Puhuttelevatko esim. sisällissodan tapahtumat jotenkin automaattisesti lukiolaista, jolla ei ollut vuonna 1918 yhtään sukulaista Suomessa? Monissa työpajoissa pääsimme itse kokeilemaan erilaisia tehtäviä, mitä opettajat ovat laatineet esim. Berliinin muurin murtumisesta tai Atlantin kolmiokaupasta. Etenkin jälkimmäisen toteutus kuumensi hieman tunteita kun joidenkin työpajaan osallistuneiden mielestä roolipeliin perustuva toteutus oli liian kepeä niin vakavalle aiheelle kuin orjakauppa. Keskustelu osoitti, että erilaiset asiat koetaan erityisen vaikeina eri maissa. Tehtävän laatineen venäläisopettajan tulokulma asiaan oli kovin erilainen kuin hollantilaisen kollegan, jonka luokkahuoneessa on surinamilaistaustaisia opiskelijoita.

Päällimmäisin havaintoni konferenssin aikana oli, että historian opettajat Suomessa kohtaavat aika paljon pienempiä murheita kuin kollegamme monessa muussa maassa. Esim. kreikkalaisopettajien vetämä työpaja osoitti aika selvästi äärioikeiston kannatuksen nousun maassa ja miten se saattaa näkyä kiperinä tilanteina luokkahuoneissakin. Mitä tehdä jos joukko opiskelijoita jyrkästi kiistää historiallisia tapahtumia ideologisista syistä? Tai miten toimia Kaukasuksella kun luokkahuoneessa käsitellään tapahtumia, jotka sisältävät vuosisatojen jännitteitä eri maiden välillä. Sukulaissuhteet, kansallisuudet ja identiteetit eivät aina noudata selkeästi maan rajoja. Samaan aikana sensitiivisyys ei saa olla esteenä tosiasioiden käsittelemiselle. Historiaa ei saa kaunistaa vain siksi, että se voi olla hieman epämiellyttävää jollekin.

20190406_134322

Perjantaiaamuna kävimme myös kouluvierailulla. Oma ryhmäni vieraili läheisessä lukiossa ja seurasi historian oppituntia. Yleiskuvani oli, että opetus oli aika perinteistä: opettaja oli äänessä eniten ja hän kävi vuoropuhelua muutaman opiskelijan kanssa. Samaan aikaan iso joukko opiskelijoita ei osoittanut oikein mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan ja näyttikin puuhaavan jotain puhelimiensa kanssa. Aivan erityisesti ryhmässäni keskusteltiin oppitunnin jälkeen siitä, että sukupuoli näytti olevan aika merkityksellinen seikka: vain yksi naisopiskelija käytti puheenvuoroja ja hänkin vasta aivan oppitunnin lopussa. Etummaisissa riveissä istui vain miesopiskelijoita ja opettaja puhui lähinnä heidän kanssaan. Oppitunnin aikana ei tehty harjoituksia, tietotekniikkaa ei hyödynnetty ja sisältökin oli aika puhtaasti poliittista historiaa. Toki tämä oli vain yksi oppitunti mutta keskusteltuani muissa kouluissa vierailleiden konferenssivieraiden kanssa, vaikutti siltä, että meillä kaikilla oli sama kokemus.   

Oppitunnin jälkeen saimme kierroksen koulussa ja tilaisuuden keskustella nuoren puolalaisopettajan kanssa. Hän oli aikoinaan opettanut myös Iso-Britanniassa ja puhui siksi aivan erinomaista englantia. Keskustelimme erityisesti opettamisen arvostamisesta, palkasta, byrokratiasta. Mieleeni jäi erityisesti se, että hänen tuli toimittaa koko lukuvuoden oppituntien suunnitelmat virastoon etukäteen. Kyllä, koko lukuvuoden. Yhteensä siitä tuli noin 200-sivuinen dokumentti, jota hänen mukaansa “…kukaan ei tietenkään koskaan lue tai kommentoi, ne pitää vaan tehdä.” Suomalainen tapa, jossa koulun toiminta perustuu pitkälle luottamukseen säästää todella paljon vaivaa, aikaa ja paperia. Kaiken tuon energian voi sitten käyttää vaikka pedagogiseen kehittymiseen. Myöskään palkkataso ei valitettavasti kerro suuresta yhteiskunnallisesta arvostustuksesta, sillä keskimäärin puolalainen opettaja ansaitsee kuulemma n. 650€ kuukaudessa nettona. Vaikka hintataso ei olekaan aivan Helsingin tasoa, niin ei tuolla palkalla kovin ylellistä elämää Gdanskissakaan vietetä.    

IMG_20190404_221219_400 (1)

Vaikka päivien viralliset osuudet tarjosivatkin hyviä tilaisuuksia tutustua kollegoihin eri maista, niin ohjelmaan kuuluneet illalliset olivat kuitenkin tämän kannalta olennaisen tärkeitä. Ihminen on sosiaalinen eläin ja kun jaamme aterian ja pari lasia viiniä yhdessä erilaisista asioista keskustellen, opimme tuntemaan toisemme ja luottamaan toisiimme. Aika monen kollegan kanssa tuli puhuttua alustavasti yhteistyöstä ja aika monelle tuli luvattua toimia paikallisoppaana Helsingissä jos heidän matkansa joskus tuo tänne. Samoin esim. Larnakassa, Kyproksella on kuulemma aina yhteistyökumppani valmiina jos Vaskivuoren lukio haluaa tehdä sinne vaikkapa opintoretken. Vaikka näistä koskaan toteutuisi vain pieni osa, niin ilman Euroclion konferenssin kaltaisia tapahtumia ei olisi sitäkään.
20190407_110025Kaikki Stanley Kubrickin klassikkoelokuvan Hohto nähneet tietävät, että elämä ei saa olla pelkkää työtä, muuten “Jackista tulee tylsämielinen poika”. Siinä hengessä otin vapauden mennä lauantai-iltana illallisen sijaan paikallisen jalkapalloseuran otteluun. Johtaahan Lechia Gdansk Puolan liigaa ja vastassa oli Lech Poznan, seurojen välillä on ilmeisesti jonkin verran tunteita herättävää vastakkainasettelua. Sen verran yhteiskuntaopin opettaja kuitenkin olen, että eniten huomioni kiintyi vierasjoukkueen kannattajien ottelun lopussa levittämään lakanaan, jossa vaadittiin “homopropagandan lopettamista”. Puola on konservatiivinen maa ja jalkapallokannattajien keskuudessa perinteiset arvot saavat tyypillisesti keskimääräistä enemmän kannatusta. Lähdin pois vastenmielisyyttä tuntien. Minulle vähemmistöjen oikeudet ovat tärkeä asia ja minua kuvotti jalkapallo-ottelun käyttäminen vähemmistöjen vastaiseen kampanjointiin.

Tästä videosta näet vierasjoukkueen kannattajien pyroshown. 

Kaiken kaikkiaan konferenssi oli hyvin positiivinen kokemus, rohkaisen kollegoja yli oppiainerajojen osallistumaan myös kansainvälisiin koulutuksiin, vaikka ne samalla vaativatkin järjestelyjä oman työn suhteen ja epäilemättä ovat joskus vaikea sovittaa kiireiseen arkeen.   

Job Shadowing Corkissa, Irlannissa maaliskuussa 2018 (Petteri Granat)

Kaikki ei alkanut ihan niin onnellisissa merkeissä. Alun perin minun oli tarkoitus lentää Dubliniin jo perjantai-illaksi ja viettää viikonloppu siellä ennen siirtymistä Corkiin sunnuntaina. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi kun eri puolilla Eurooppaa sään sotkenut Beast from the East iski Irlantiin koko voimallaan. Lumipyry, pakkanen ja talveen huonosti varautunut yhteiskunta johtivat yhdessä siihen, että Dublinin kenttä suljettiin torstai-iltana, julkinen liikenne oli pysähdyksissä lähes kaikkialla Irlannissa ja ihmiset hamstrasivat kaupan hyllyt tyhjiksi.

Sain onneksi lentoni siirrettyä perjantailta sunnuntaiaamuun ja niinpä löysin itseni Helsinki-Vantaalta klo 6.30 sunnuntaina ja kello 10 paikallista aikaa söin jo Full Irish Breakfastin Dublinissa ennen kolmen tunnin bussimatkaa Irlannin etelärannikolle Corkiin. En muuten suosittele syömään tuota aamiaista kovin monena perättäisenä päivänä.dav


Paikan päällä Corkissa minua vastassa oli yhteyshenkilöni, Carrigaline Community Schoolin opettaja Mary Loughnane miehensä kanssa. He veivät minut kotiinsa illalliselle ennen siirtymistä majapaikkaani Corkiin. Keskustelimme paljon tietenkin koulusta ja opettamisesta niin Irlannissa kuin Suomessa, Mary oli toki kiinnostunut myös siitä, miksi tulin Irlantiin ja mitä odotin viikolta saavani.  

Niin, miksi sitten ylipäänsä vietin viikon Corkissa? Vaskivuoren lukion saaman Erasmus-rahoituksen turvin tein ns. job shadowingin eli seurasin oppiaineitani (HI, YH ja FI) opettavia kollegoja muutaman päivän ajan. Lisäksi selvitin koulun johtamisjärjestelmää ja sosiaalisen median käyttöä koulun viestinnässä.

Yleistietoa CCS:stä

Koulu, jonka toimintaan tutustuin, oli itse asiassa hieman Corkin ulkopuolella Carrigalinessa.  CSS:ssä on noin 1100 opiskelijaa junior ja senior cycleltä, jotka koko lailla vastaavat suomalaista yläkoulua ja lukiota. Opiskelijoiden ikähaarukka on 12-18 vuotta.

Osa CSS:n tiloista on rakennettu ihan viime vuosien aikana, osa rakennuksesta on vanhempaa ja hieman perinteisemmän koulurakennuksen näköistä. Koulussa tehdään myös joka toinen vuosi musikaali, edellisenä vuonna oli Grease, joka on tuttu myös Vaskiksen väelle. Vaskiksen tuotanto on tosin huomattavasti suurempi ja ammattimaisempi.dav

CSS:n opiskelijoiden tulee käyttää koulupukua, josta oli myös liikunnanopetukseen sopiva verryttelypukuversio. Koulupuvun lisäksi selkeä ero suomalaiseen järjestelmään (tai ainakin Vaskivuoreen) oli, että opiskelijoita koski ehdoton kännykkäkielto. Puhelimia tai muita vastaavia laitteita ei saanut olla näkyvillä koko koulupäivän aikana (edes taskussa niin, että sen huomasi). Mikäli opiskelijalla havaittiin puhelin, se takavarikoitiin ja huoltajan piti hakea se koulun kansliasta koulupäivän jälkeen.

Keskustelin tästä politiikasta sekä apulaisrehtori Traceyn että muutaman opiskelijan kanssa. Ymmärrettävästi heidän näkemyksensä olivat hieman erilaiset. Apulaisrehtori kertoi, että menettely oli otettu käyttöön syksyllä 2017 kahdesta syystä: sillä haluttiin estää ei-toivottu kuvaaminen ja muu virtuaalinen kiusaaminen koulun tiloissa sekä samaan aikaan rohkaista opiskelijoita kasvoittain tapahtuvaan kommunikointiin (tästä politiikasta johtuen otin itsekin hyvin vähän kuvia ihmisistä koulun tiloissa). Päätöksen tekemiseen osallistuivat niin huoltajat, opiskelijat, hallinto kuin myös johtokunta. Menettelytavan toteuttaminen ei ole apulaisrehtorin mukaan aiheuttanut merkittäviä haasteita. Muutama opiskelija kommentoi asiaa hieman happamammin, joskin asialle löytyi myös ymmärrystä: oppitunneilla on helpompi keskittyä kun älylaite ei ole vaatimassa huomiota. Tämä sama huomio tulee muuten käänteisenä esiin toistuvasti Vaskivuoren opiskelijoiden kurssipalautteessa ja itsearvioinnissa: moni kommentoi keskittymisensä häiriintyneen toistuvasti joko oman tai vierustoverin puhelimenkäytön vuoksi.

Tähän aiheeseen liittyen keskeisimpiä havaintojani viikon aikana oli se, että TVT:n käyttö opetuksessa oli hyvin vähäistä. Muutamalla opiskelijalla oli erityisluvalla mukanaan läppäri muistiinpanojen tekemistä varten kynän ja vihkon sijaan mutta yhdelläkään oppitunnilla en nähnyt käytettävän digitaalista oppimateriaalia. Koulussa oli erityisiä kiinteillä pöytäkoneilla varustettuja luokkahuoneita, joita opetusryhmät saivat käyttää. Olin mukana yhdellä oppitunnilla, jolla työstettiin koulun vuosittaista lehteä (vrt. Raitin varrelta Vaskivuoressa). Työstöversiot olivat yhteisellä googledrivellä, erikseen kootut ryhmät työstivät niitä oppituntien aikana. Annoin itse asiassa lyhyen haastattelun lehteen otsikolla, jonka yhteydessä pääsin keskustelemaan hetken aikaa Vaskiksen ja CSS:n yhtäläisyyksistä ja eroista opiskelijoiden kanssa. He olivat uteliaita kuulemaan lisää suomalaisesta koulusta ja vastaavasti kertoivat auliisti omista koulupäivistään minulle.

Myöskään opettajat eivät kulkeneet koulussa läppärit kainaloissaan. Sen sijaan opettajien taukotilassa olleet kaksi kopiointikonetta olivat todella ahkerassa käytössä kaikkina niinä aikoina kuin siellä piipahdin. Suomalaisessa lukiossa digitaaliset ylioppilaskokeet aika voimakkaasti ohjaavat myös käyttämään digitaalisia laitteita opetuksessa laajemminkin ja paperisten tehtävämonisteiden tai lukutekstien käyttö on vähentynyt viime vuosina paljon. Irlannissa ei ole suoraan ylioppilaskokeita vastaavaa järjestelmää ohjaamassa käytänteitä. Sen sijaan senior cyclen lopuksi opiskelijat suorittavat valitsemissaan oppiaineissa ns. leaving certificate:n.

dav

Ensimmäinen päivä

Palataan kuitenkin hetkeksi ensimmäiseen päivään CSS:ssä. Aamiaisen jälkeen hyppäsin majapaikkani edestä kaksikerroksiseen paikallisbussiin (klikkaa henkeäsalpaavaan videoon), edessä oli aikataulun mukaan noin 30 minuutin mittainen bussimatka Carrigalineen. Kontaktihenkilöni Mary tosin kertoi, että “the bus is notoriously unreliable”, joten varasin varmuuden vuoksi matkaan koko tunnin. En halunnut olla myöhässä ensimmäisenä päivänä. Kiitos bussin wifiyhteyden ja Googlemapsin, löysin paikan päälle helposti ja tapasin sopimuksen mukaisesti kaksi opettajaa (Michael ja Ann) aulassa. Olen vieraillut lukuisissa amerikkalaiskouluissa ja sen perusteella odotin, että CSS:ssä olisi tiukempikin valvonta ulkopuolisten suhteen mutta heille riitti, että ilmoittauduin aulassa kansliaan ja laitoin rintaani “visitor”-kyltin. Olen myös ollut isäntänä isolle joukolle amerikkalaisopettajia Vaskivuoressa ja yksi asia mihin he aina kiinnittävät huomiota on suomalainen avoimien ovien politiikka. Periaatteessa kuka tahansa voi kävellä koulun ovista sisään. Chicagossa menin kerran kouluun, jonka ovella oli vartija ja metallinpaljastin.

Ensimmäinen vaikutelma kertoi muutamasta olennaisesta erosta Vaskivuoren ja CSS:n välillä. Oppituntien ollessa käynnissä käytävät ja muut yleiset tilat olivat täysin tyhjiä. Opiskelijoilla ei ole lukujärjestyksissään ns. hyppytunteja eikä heillä ole lupaa poistua oppituntien aikana luokkahuoneesta ilman erityisen painavaa syytä. Samoin heidän tuli pysyä koulun tiloissa koko koulupäivän ajan. Kaikkien opiskelijoiden koulupäivä noudatti samaa rytmiä: oppitunteja oli aikavälillä 9.00-16.00, paitsi keskiviikkoisin, jolloin oppitunnit loppuivat jo klo 13.15. Oppitunnit kestävät 40 minuuttia ja niiden välillä ei lähtökohtaisesti ole välituntia. Oppitunnin päättymisestä ilmoitetaan äänimerkillä, jonka kuultuaan opiskelijat siirtyvät välittömästi seuraavaan luokkaan. Tyypillisesti tähän meni 5-10 minuuttia eli todellisuudessa oppitunnit eivät kestäneet täyttä 40 minuuttia. Kello 11.00 oli 15 minuutin mittainen tauko ja klo 13.15-14.00 oli lounastauko. Tyypillisesti opiskelijat toivat mukanaan oman lounaansa.   

Ensimmäisenä ohjelmassani oli noin puolen tunnin keskustelu Michaelin kanssa irlantilaisesta koulusta, opettamisesta ammattina ja viime vuosina tapahtuneista muutoksista. Michaelin mukaan opettajat olivat aiemmin “pappien ja lääkäreiden rinnalla yhteisöjen merkittävimpiä henkilöitä”. Nykyäänkin opettajuutta arvostetaan yhteiskunnallisesti mutta viime aikoina mielikuvat korkeasta palkasta ja pitkistä lomista ovat hieman muuttaneet asiaa.

Äkkiseltään asia voikin vaikuttaa siltä. Lukuvuosi on nimittäin jopa suomalaisen opettajan näkökulmasta lyhyt: vuodessa on 160 koulupäivää, opettajien opetusvelvollisuus on 22 oppituntia viikossa (vrt. Suomessa n. 190 koulupäivää ja oppiaineesta riippuen opettajan opetusvelvollisuus lukiossa on 16-23 tuntia viikossa). Vuonna 2011 opettajien palkkaus Irlannissa muuttui niin, että aloittavat opettajat saavat vähemmän palkkaa. Tämä muutos on tehnyt opettajan työstä vähemmän houkuttelevaa ja johtanut pulaan opettajista etenkin kalliimmilla alueilla kuten Dublinissa. Aloittavan opettajan palkasta ei nimittäin jää vuokran ja muiden pakollisten menojen jälkeen kovin paljon elämiseen. Mielikuvani oli, että Michaelin mukaan opettajakunnan keskuudessa ei olla kovin tyytyväisiä toteutettuihin ja kaavailtuihin uudistuksiin vaan ne nähdään puhtaasti uudistuksiksi verhotuiksi leikkauksiksi.

Keskustelin myös koulun johtamisesta. Vaskivuoressahan on rehtori, kaksi apulaisrehtoria (joista toinen täysiaikainen) sekä erillinen johtoryhmä, johon kuuluu rehtorien lisäksi myös vaihtuvia opettajajäseniä. Näiden lisäksi Vaskivuoressa on toimintaryhmiä eli johtajuutta on jaettu käytännössä paljonkin. CSS:ssä ei ole johtoryhmää vastaavaa tahoa. Rehtorin lisäksi koulua johtaa kaksi apulaisrehtoria, yhdessä he muodostavat ns. “board of management”

Maanantaipäivän kohokohta oli päästä seuraamaan hetkeksi CSS got talent –shown harjoituksia. Videolla pieni näyte perinteisestä irlantilaisesta tanssista, jota kolmen opiskelijan ryhmä harjoitteli. Vaskivuoressa yli vuosikymmenen työskennelleenä olen oppinut arvostamaan oikein erityisesti esittäviä taiteita kuten tanssia. Siksi oli mukava saada seurata tanssiharjoitusta.

Seurasin myös “normaaleja oppitunteja”. Kirjallisuuden tunnilla oli noin 20 junior cyclen ensimmäisen vuoden opiskelijaa (13-vuotiaita). Oppitunnilla käsiteltiin runoa, joka oli luettu jo aiemmin ja josta opiskelijoilla oli pieni kotitehtäväkin. Pidin erityisesti siitä, miten opettaja konkretisoi aihetta. Runo nimittäin kertoi nimellisesti sipulista, joka toki oli rakkauden vertauskuva. Keskustelun aikana kuorittiin pari oikeaa sipulia, tutkittiin miten se koostuu kerroksista ja miten sipuli voi saada myös itkemään. Osalle nuoria opiskelijoita asia tuntui olevan ihan hieman nolo aihe käsiteltäväksi mutta lähestymistapa varmastikin jäi hyvin mieleen.

Historian opetuksesta

Kahtena seuraavana päivänä seurasin erityisesti historian opetusta, olenhan koulutukseltani historioitsija, vaikka opetankin enemmän yhteiskuntaoppia ja filosofiaa. Lisäksi olin innoissani ajatuksesta, että voisin hieman oppia Irlannin historiasta, jota tunnen aika vähän. Pari oppituntia ja keskustelu sikäläisen kollegan Garyn kanssa saivat huomaamaan, että irlantilaiset ja suomalaiset jakavat samankaltaisen historiakäsityksen. Irlannin historia on paljolti valloitettuna olleen pienen kansan historiaa, jonka köyhyys ja syrjäinen sijainti Euroopan reunalla on muodostanut merkittävän osan kansallisesta identiteetistä. Toinen identiteettikysymys, mitä mietin viikon aikana oli kieli. Suurin osa irlantilaisista puhuu äidinkielenään englantia mutta koulussa tulee opiskella myös alkuperäistä iirin kieltä (englanniksi siihen viitattiin sanalla “Irish”). Suomessa tilanne ei ole tässä suhteessa sama mutta epäilemättä iirin ja suomen kielen puhujien kokemus on yhtäläinen siinä mielessä, että kovin moni ei näitä kieliä maan ulkopuolella ymmärrä.

Seuraamani oppitunnit olivat aika perinteisiä siinä mielessä, että opettajan rooli oli merkittävä ja suurimman osan ajasta hän oli äänessä. Oppituntien aikana tehtiin pari pientä harjoitusta lyhyen lukumateriaalin pohjalta (esim. alkuperäinen historiallinen dokumentti liittyen pääsiäiskapinaan) mutta kovin syvälle näiden harjoitusten aikana ei menty. Osittain tämä varmasti johtui 40 minuutin mittaisista oppitunneista, jotka ovat aivan liian lyhyitä minkään mielekkään asian tekemiseen. Ymmärsin muutamasta keskustelusta CSS:n opettajien kanssa, että suuntaus Irlannissa on kohti 60 minuutin mittaisia oppitunteja. Vaskivuoressa oppitunnit kestävät 75 minuuttia. Tämän hyvä puoli on ehdottomasti se, että yhden oppitunnin aikana ehtii hyvin tekemään useamman erilaisen asian tai vaikkapa keskittymään paremmin yhteen aiheeseen laajemman harjoituksen kautta.


Historianopettajana olen erityisen kiinnostunut kansallisen historiakäsityksen kipukohdista, muokataanhan historialla usein tarkoituksellisesti kansallista minäkuvaa. Suomalaisille tällaisia ongelmallisia kohtia voisivat olla vaikkapa vuoden 1918 sisällissota tai suhde Venäjään yleisesti. Tästäkin löysin hyvä yhtymäkohdan irlantilaisen kollegani kanssa: heidän suhteensa Englantiin ja englantilaisiin ei ole ongelmaton. Tämä tuli esiin myös seuraamillani historian tunneilla, jonka aiheina olivat ensin vuoden 1916 pääsiäiskapina ja myöhemmin Irlannin taloudellinen kehitys 1900-luvun puolivälissä. Jälkimmäisen oppitunnin aikana virisi (opettajan voimakkaasti ohjaamana) myös kriittinen keskustelu irlantilaisesta identiteetistä, jonka aikana viitattiin myös viime vuosien kuumaan keskusteluaiheeseen katolisen kirkon piirissä ilmenneistä ahdistelutapauksista. Olin hieman yllättynyt kuinka avoimesti aihetta käsiteltiin, oletin sen olevan liian arkaluontoinen aihe. Sama aihe tuli kuitenkin vastaan myös torstaina Corkissa kun vierailin Voimuseossa. Kyllä, Corkissa on Museum of Butter, koska voi oli aikoinaan erittäin merkittävä tulonlähde kaupungille ja itse asiassa merkittävä vientituote Irlannille edelleenkin. Pääsylippua ostaessani sain nimittäin lippukassaa hoitaneelta iäkkäältä herrasmieheltä pyytämättäni pitkähkön luennon muista vierailukohteista Corkissa ja sen lähiympäristössä. Jotenkin keskustelun aikana mainittiin myös kirkko (rakennus) ja sen innoittamana sain luennon myös ahdistelutapauksista ja siitä kuinka kirkko pyrki salaamaan niitä vuosia. Paikallinen aksentti oli sen verran paksu, että ihan jokaista yksityiskohtaa en kyllä ymmärtänyt.

dav

St Anne’s Church Shandonin kaupunginosassa on corkilainen nähtävyys. Paikallisten suureksi iloksi turistit pääsevät soittamaan kirkon tornissa olevia kelloja. Siellä oli oikein ohjeet. Itsekin soitin muistaakseni Iron Maidenia.

CSS:n somekanavat

Vierailini viimeiseksi päiväksi olin alunperin sopinut tapaamisen sosiaalisesta mediasta vastaavan apulaisrehtorin kanssa. Parin sairaustapauksen ja yllättävän menon vuoksi hän ei lopulta valitettavasti voinut tavata minua mutta vastasi ystävällisesti kysymyksiin sähköpostilla. Olin siis kiinnostunut siitä, millaisia sosiaalisen median kanavia CSS viestinnässään käyttää, miten työ on resursoitu ja millaisia tavoitteita heillä somen kanssa on. Olemme Vaskivuoressa kansallisella tasolla jonkinlaisia edelläkävijöitä asiassa, olemme olleet aktiivisesti läsnä Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä jo vuosien ajan. Lisäksi meillä on oma youtube-kanava.

CSS käyttää omien verkkosivujensa lisäksi tiedotuksessaan Twitteriä (apulaisrehtori sanoi, että myös Facebookia käytetään mutta yrityksistäni huolimatta en löytänyt koulun FB-sivuja). Näitä kanavia ei ole kohdistettu opiskelijoille, vaan niitä käytetään enemmänkin yleiseen tiedottamiseen ja koulun profiilin nostamiseen. Lisäksi heillä on tekstiviestijärjestelmä, jolla saa nopeasti viestin huoltajille ja henkilökunnalle. Somekanavien ylläpito kuuluu apulaisrehtori Traceyn rutiininomaisiin työtehtäviin, eikä asiaa ole erityisemmin resursoitu (esim. erillisellä korvauksella). Traceyllä on henkilökohtainen kiinnostus tiedottamiseen ja kokemusta siitä jo aiemmin, joten hän hoitaa tehtävää ilmeisen mielellään ns. oman toimen ohella. Erityistä pitemmän aikavälin somestrategiaa koululla ei ole, sellaisen laatiminen lähitulevaisuudessa on kuitenkin Traceyn mukaan todennäköistä.

Kaukaa näkee lähelle

Yleisesti ottaen viikko CCS:ssä oli palkitseva, vaikka suoranaisia ideoita omaan työhöni ei mukaan tarttunutkaan. Oma työ, Vaskivuoren toimintakulttuuri ja suomalainen koulujärjestelmä näyttäytyy hieman uudessa valossa kun sitä tahtomattaankin vertaa toisenlaiseen kouluun eri maassa. Myös oman opettajuuteni vahvuudet ja kehityskohteet on helpompi nähdä hieman kauempaa katsottuna. Tämän saman koin jo syksyllä 2014 ollessani neljä kuukautta Yhdysvalloissa Fulbright-stipendillä. Sen seurauksena omaksuin uudenlaisia menetelmiä joillain kursseillani, näin opettajuuden laajempana työnä kuin vain omien kurssien ja omien oppiaineiden opettamisena ja otin vastaan uusia tehtäviä Vaskivuoressa. Näin lyhyen kokemuksen jälkeen vaikutus tuskin on yhtä suuri mutta aivan epäilemättä tämän kaltaiset vierailut ovat hyödyllisiä. Suomalaisen koulutuksen maine tunnettiin Carrigalinessakin ja kysymyksiin vastatessani jouduin miettimään suomalaista koulua ulkopuolisen näkökulmasta. Se auttaa aina kokonaisuuden ymmärtämisessä. Selittäkääpäs itse vieraalla kielellä toisen kulttuurin edustajalle jotain mikä teille on itsestään selvää. Tekee nimittäin ihan hyvää!

dav

Kyllähän Irlannissa pitää fish & chipsit syödä.

 

Study visit in Barcelona and Sitges 8.-14.4.2018 / opot

Tutustumassa espanjalaiseen koulumaailmaan

Erasmus+ -opintomatka Barcelonaan ja Sitgesiin 8.-14.4.2018 oli ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua espanjalaiseen koulutusjärjestelmään, eri koulutustasoihin perusopetuksesta yliopistoihin ja myös katalonialaiseen kulttuuriin ja ihmisiin.

Katalonia sijaitsee Pyreneiden eli Iberian niemimaan koillisosassa. Katalonian autonomisen alueen pääkaupunki on Barcelona, jonka väkiluku on noin 1,6 miljoonaa. Katalonialaisilla on vahva kulttuurinen identiteetti ja oma kieli katalaani, joka on virallinen kieli espanjan ohella.  Alue on Espanjan taloudellisesti vauraimpia ja teollisesti kehittyneimpiä alueita. Katalonialaisilla on monia syitä pyrkiä itsenäisyyteen ja vaikka vierailumme oli lyhyt, ymmärrämme tämän vierailun jälkeen paremmin heidän ajattelumaailmaansa ja kulttuuria.

Liikkuminen niin Barcelonassa kuin myös kaupungista toiseen oli helppoa hyvän metro- ja junaverkoston ansiosta. Majapaikastamme Barcelonasta, kuljimme 45 minuutissa junalla pieneen naapurikaupunkiin Sitgesiin, joka sijaitsee Välimeren rannalla noin 36 kilometriä Barcelonasta etelään.

IMG-20180409-WA0016
Sitgesin ranta

Escola Pia

Tutustuimme 1933 perustettuun yhtenäiskouluun Escola Piaan Sitgesissä, jossa nuorimmat oppilaat olivat 3-vuotiaita ja vanhimmat 18-vuotiaita eli toisen asteen viimeisellä luokalla. Monet heistä olivat käyneet samaa koulua koko koulutaipaleensa. Joka vuositasolla oli kaksi ryhmää, joiden ryhmäkoko oli n. 25 opiskelijaa. Mielenkiintoista oli, että espanjalaiset koulut voivat itse päättää ryhmäkoot. Espanjassa on täysin yksityisin varoin tai julkisin varoin rahoitettuja kouluja sekä näiden yhdistelmiä kuten Escola Pia.

cofOppilaita koulun kattoterassilla mittaamassa kuinka paljon kasvit ovat kasvaneet edellisestä mittauskerrasta.  

Oppilaiden koulupäivä alkaa Escola Piassa klo 8.00 ja jatkuu klo 13.00 saakka, jonka jälkeen on lounastauko klo 13-15. Iltapäivällä koulua jatketaan vielä muutama tunti klo 15-17. Koulupäivän jälkeen oppilaat voivat jäädä koululle ohjattuun toimintaan esim. harrastamaan liikuntaa tms. Hyvin monet lapsista ja nuorista jäävätkin koululle, sillä vanhempien työpäivät ovat pitkiä. Kuulimme, että kouluilla on paineita järjestää enemmänkin tätä ns. koulun ulkopuolista toimintaa, koska liian monet lapset joutuvat olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Vanhempien työpäivä saattaa jatkua klo 20.00 saakka.

Katalonia on kaksikielinen ja niin myös koulut. Escola Piassa opiskellaan katalaania ja opetusta annetaan useissa aineissa vain katalaaniksi. Oppilaista tulee näin ollen kaksikielisiä vaikkei perhe sitä alunperin olisi. Keskustelimme kielten opiskelusta ja kielitarjonnasta. Kuulimme, että koulujen pitäisi aloittaa englannin opetus kun lapset ovat 6-vuotiaita, mutta ymmärsimme, ettei tämä ole ns. lain sanelema pakko. Joissakin kouluissa saattaa 3-vuotiaille olla englannin opetusta 1 tunti viikossa. Yläasteella englannin opetusta on keskimäärin 3-4 tuntia viikossa. Oppilaat voivat valita myös neljännen kielen espanjan, katalaanin ja englannin lisäksi. Escola Piassa tämä valinnainen kieli on ranska (joissakin muissa kouluissa vaihtoehtoina ovat usein ranska ja saksa). 20-25 % oppilaista lukee tässä koulussa valinnaista ranskaa. Kielivalikoima kuulosti siis Suomeen verrattuna suppealta, mutta toki suomalaisissakin kouluissa tarjonta vaihtelee.

Mentor-opettajat ja tutor-opettajat, opettajuuteen liittyviä asioita

Kuten Suomessakin, Espanjassa on oma koulutuksensa alakoulun opettajille ja aineenopettajille (yläkoulu, lukio). Espanjalaisessa yliopistossa tehdään neljä vuotta kestävät kandidaattiopinnot, jonka jälkeen voi vielä tehdä vuoden kestävät maisteriopinnot. Espanjalaiset opettajat tekevät maisteriopinnot, joihin sisältyy yhteensä 4 kuukautta työharjoittelua.

Espanjassa opettajuus perustuu tietenkin aineenopettajuuteen, mutta myös erittäin vahvasti kasvattamiseen,  oppilaan vahvuuksien löytämiseen, tukemiseen ja mentorointiin. Meille selvisi, että espanjalainen opettajankoulutus vastaa ainoastaan aineen sisältöjen opettamiseen, eikä anna kovinkaan paljon eväitä tulevan opettajan “selviytyä” mentoroinnista. Espanjalaisessa koulujärjestelmässä onkin vahvasti mukana tapa, että uusi vasta-aloittanut opettaja saa koulusta oman mentor-opettajan, jonka opissa hänestä kasvaa mentoroinnin ammattilainen.

Apulaisrehtorin ja rehtorin virat ovat nelivuotisia, jonka jälkeen järjestetään vaalit seuraavalle kaudelle. Näissä viroissa voi olla kaksi kautta, jonka jälkeen on siirryttävä toiseen oppilaitokseen. Tämä aiheuttaa työyhteisössä varmasti jonkinlaista kilpailuasetelmaa ja mahdollisesti jännitteitä työyhteisön jäsenten välille varsinkin vaalivuosina. Vaaleissa opettajat saavat äänestää, kenet he haluaisivat apulaisrehtoriksi tai rehtoriksi. Vaihtuvuuden vuoksi kouluissa eletään usein haasteiden edessä, koska ensimmäinen vuosi uuden johtajan alaisuudessa on aina puolin ja toisin tutustumista ja yhteisten sävelten löytämistä.

cofEscola Pian johtamis- ja ohjausjärjestelmään tutustumassa Sitgesissä. Kuvassa vasemmalta Marga Miret, Roger Soler, Ramon Beringues, Jonna Rinkiö, Leeni Karosto ja Johanna Dantin.

Keskustelimme myös opettajan palkkauksesta. Osa espanjalaisen opettajan palkasta muodostuu työvuosien mukaan, palvelusvuosien mukaan. Tämä on kuitenkin työpaikkaan sidottua, eikä kuten Suomessa palvelusvuosiin ylipäätään riippumatta työpaikasta tai sen sijainnista. Eli jos espanjalainen opettaja on palvellut samaa työpaikkaa esim. 15 vuotta ja haluaisi siirtyä toiseen kouluun työskentelemään, hänen palkkansa tippuisi.

 

Peruskoulusta lukioon

Oli mielenkiintoista kuulla espanjalaisen perusopetuksen päättövaiheesta ennen ns. lukio- tai ammatilliseen koulutukseen suuntautumista. Toisin kuin Suomessa, Espanjassa ei ole yhteishakua lukio- tai ammatillisiin koulutuksiin. Oppilas saa päättötodistuksen (certificate), jolla voi jatkaa lukioon tai ammatillisiin opintoihin, jos todistuspisteet ovat vähintään 5/10. Jos pisteitä on alle 5, joutuu oppilas tekemään ns. lisävuoden (vrt. meillä lisäopetus eli kymppiluokka, jos ei pääse minnekään). Kun oppilaalla on vähintään 5 pistettä, hän saa valita mihin toisen asteen kouluun hän haluaa jatkaa. Tämä valinnanvapaus kuulosti hyvin erilaiselta verrattuna Suomen järjestelmään, jossa opiskelija hakee jatko-opintoihin päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvolla. Sopivan jatko-opintopaikan valinnan miettimiseen käytetään hyvin paljon aikaa.

 

Escola Pian psykososiaalinen tiimi

Psykologi Montse Perez koordinoi Escola Pian psykososiaalista tiimiä. Tiimiin kuuluu hänen lisäkseen koulun 3 mentoropettajaa. Tiimin tehtävänä on tukea perheitä opintosuuntausten valinnassa opintojen aikana sekä opiskelijoiden uravalinnassa kun he siirtyvät seuraavalle opintoasteelle. Mikäli oppilailla on esim. oppimisvaikeuksia tai muuten haasteita koulunkäynnissä, niin hänelle tarjotaan yksilöllistä tukea tai apua luokkatilanteessa. Mentoropettajat tai psykologi osallistuvat siis tarvittaessa oppitunneille ja seuraavat sekä auttavat tukea tarvitsevia oppilaita. Koulupsykologi ei tee kliinisiä testejä vaan hän ohjaa opiskelijat tarvittaessa tutkimuksiin koulun ulkopuolelle. Psykologin tehtävänä on tulkita testien tuloksia oppilaalle ja perheelle sekä suunnitella tukevia toimenpiteitä.

 

Toisen asteen kolme polkua

Ne espanjalaiset nuoret, jotka aikovat jatkaa opintojaan lukiotasolla, valitsevat itselleen linjan, jonka mukaan opiskelevat toiseen asteen tutkinnossa.  He ovat tuolloin 15-16-vuotiaita. Espanjassa “lukiokoulutus” on kaksivuotinen. Linjoja on kolme: tiedelinja, taidelinja sekä sosiaalisten tieteiden linja. Linjat ohjaavat vahvasti myös jatko-opintojen suuntaa korkea-asteelle. Selvitimme myös, että jos opiskelija valitsee linjansa “lukiossa väärin” eikä olekaan esim. vuoden opintojen jälkeen lainkaan varma valinnastaan, hänellä on yhden kerran mahdollisuus vaihtaa linjaa. Kuitenkin Espanjassa tehdään paljon työtä opettaja- ja koulun tasolla nuorten ohjaamisessa tutustumalla heihin ja heidän perheisiin matkan varrella. Linjan vaihdokset ovatkin sen vuoksi aika harvinaisia. Espanjalaisessa koulussa tavataan oppilaan perhettä säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Kuulimme, että n. 25 % oppilaista saa hyvin heikon todistuksen. Syyt ovat sosioekonomisia ja usein oppilaat ovat maahanmuuttajataustaisista perheistä. Näiden nuorten vanhemmat haluavat usein lapset nuorena töihin hankkimaan perheelle lisätienestiä. Hyvin heikkoja oppilaita on enemmän kuin Suomessa. Heikkoja ja erityisen tuen tarpeessa oleville nuoria pyritään tukemaan, mutta erityisoppilaitoksia on vähän.

Jatko-opinto-ohjaukseen kuuluu myös vierailut eri yliopistoihin kuten myös eri yliopistojen esittelyt oppilaitoksessa. Tämä kuulosti siis hyvin samanlaiselta, mitä me täällä Suomessakin teemme. Kuulimme, että Espanjan suosituimmat yliopistot sijaitsevat Madridissa ja Barcelonassa – suurimmissa kaupungeissa siis.

 

Oppitunneilla

Pääsimme seuraamaan myös oppitunteja. Seurasimme mm. tuntia, jossa kaksi ryhmää oli yhdistetty ja oppilaita oli tunnilla yhteensä noin 50. Oppilaat oli jaettu 4 hengen ryhmiin ja ideana oli tutustua luonnonilmiöihin yhteistoiminnallisen oppimisen kautta. Jokainen oppilas toimi vuorollaan asiantuntijana jakaen tietoa muille ryhmänsä jäsenille. Tehtäviin kuului teoriaan tutustumista, havainnointia, kokeiden tekemistä, tulosten kirjaamista ja päätelmien tekemistä. Tunnilla oli hyvä tekemisen meininki ja oppilaat liikkuivat sujuvasti luokkatilasta toiseen. Mielenkiintoista oli, että myös opettajien vetovastuu vaihtui kesken oppitunnin eli opettajat, jotka aloittivat oppitunnin, eivät lopettaneet sitä. Aineiden välistä yhteistyötä oli jaettu sujuvasti opettajien kesken. Esimerkiksi englannin opettaja osallistui oppitunnin pitämiseen.

edfKemiallisen kokeen jännitystä! Tässä lämmitetään nestettä tiimalasissa, ja tarkastellaan mitä sille tapahtuu, kun se lämpenee.

 

Kurkistus yliopistomaailmaan

Barcelonassa tutustuimme kahteen erilaiseen yliopistoon. Toinen yliopistoista oli monialainen yliopisto UPF Universitat Pompeu Fabra ja toinen taideyliopisto EINA. Molemmat yliopistoista olivat Espanjan mittakaavassa pieniä.

Marta Castro Pereira, joka työskentelee UPF yliopiston viestintäyksikössä, kertoi meille yliopistoon hakeutumisesta ja yliopisto-opiskelusta sekä esitteli meille kampusta. UPF:llä on monta kampusta, joista vierailimme yhdessä.

Pompeu Fabra on vuonna 1990 perustettu nuori, moderni ja julkinen yliopisto. UPF:ssä opiskelija voi opiskella useita eri aloja: yhteiskunta- ja sosiaalitieteitä, kauppatieteitä, tekniikkaa, lakia, humanistisia aineita, kieliä, viestintää, terveystieteitä jne. Ensimmäisenä vuonna on mahdollista opiskella kursseja eri aineista ja sen perusteella päättää, mitä tutkintoa lähtee suorittamaan. Opetus on laadukasta ja yliopistolla on professoreja useista eri maista ja yliopistoista. UPF:n opiskelijoilla on ympäri maailmaa paljon yhteistyöyliopistoja, jonne opiskelijat voivat lähteä vaihtoon. Martan mukaan tämä on yksi syy, miksi UPF on niin suosittu. Hän myös kertoi, että kauppatieteet ovat UPF:n suosituin ja tunnetuin koulutusohjelma.

Pompeu Fabran yliopiston Harry Potter -tyyppisessä kirjastossa. Kirjastorakennus oli aikaisemmin toiminut vesivarastona.

Opinnot maksavat eurooppalaisille opiskelijoille 1600-2500 euroa lukuvuodessa. Ei-eurooppalaiset joutuvat maksamaan opinnoistaan peräti 6000-9000 euroa lukuvuodessa. Kuulimme, että Katalonia on on Espanjan kalleinta aluetta opiskella yliopistotutkinto. Katalonian hallitus päättää lukuvuosimaksut. Marta kertoi, että Espanjassa yliopisto-opiskelijan on lähes mahdotonta käydä töissä opiskelemisen ohella. Opiskelu on täyttä työtä ja päivät yliopistolla ovat pitkiä. Vaikka opiskelu yliopistossa arvokasta onkin, opiskelijat eivät ehdi töissä juuri käymään. Asuminenkin on Barcelonassa kallista, joten usein ilman vanhempien ja muiden tukijoiden tukea yliopisto-opiskelu on käytännössä mahdotonta. Yliopisto-opintoja seurataan Espanjassa tarkasti, vaaditut opintopisteet on saavutettava, muuten opiskelu saattaa loppua ko. oppilaitoksessa kokonaan. Kurssien läpäisyyn vaaditaan 70%, jotta kurssi katsotaan hyväksytyksi.   

IMG-20180410-WA0003 Pompeu Fabran yliopistossa oli hulppeat, modernisoidut tilat opiskelijoille. Rakennukset olivat aikaisemmin toiminut armeijan parakkeina.

 

Yliopistoon pyrkiminen

Ensimmäisessä vaiheessa tehdään nettihakemus. Sitä seuraa pääsykoe, jonka muualta tuleva hakija voi tehdä kotimaassa (esim. Suomessa). Päästäkseen pääsykokeeseen on hakijan saatava ensimmäisestä vaiheesta (todistus) vähintään 10 pistettä. Yliopistot eivät laske hakijoiden pisteitä itse vaan ne lasketaan keskitetysti (UNED). Mikäli todistuksesta lasketut pisteet riittävät, hakijat tekevät pääsykokeen, joka tehdään espanjaksi, oli kysymyksessä sitten espanjalainen tai ulkomaalainen hakija.

Kun kysyimme, miten pääsykokeeseen voi valmistautua, Marta esitteli meille nettisivustoa, jonne ennakkoaineisto ilmestyy ennen hakua. Suomalaiset voivat hakea kaikkiin koulutusohjelmiin, mutta kielitaito saattaa tuoda omat haasteensa – espanjaa on osattava.

 

EINA – University School of Desing and Art of Barcelona

EINA on 1967 perustettu pieni yksityinen taideyliopisto, joka on kuitenkin kiinnitetty Katalonian valtionyliopistoon. Ymmärsimme, että tämä sekä yksityisen, että julkisen yliopiston yhdistelmä on ollut toimiva ratkaisu opetuksen, tilaratkaisujen ja rahoituksen näkökulmasta. Päärakennuksen lisäksi työskentely- ja näyttelytiloja sijaitsee Barcelonan keskustan tuntumassa.

EINAn yliopistorakennus

cof Koulun kirjasto

Opintojen rakenne on hyvin selkeä ja strukturoitu, mutta siihen on mahdollista tehdä yksilöllisesti joustoja esimerkiksi opiskelijan elämäntilanteen niin vaatiessa. Ajatuksena on saattaa kaikki opiskelijat ensimmäisenä lukuvuotena ns. samalle viivalle ja luoda pohja opinnoissa menestymiselle. Opintoja on mahdollista keskittää syvällisemmin jollekin tietylle taiteen alalle tai valita monialainen opintojen yhdistelmä.

Kuulimme, että monialaisten tutkintojen määrä on viime aikoina lisääntynyt, koska työmarkkinoilla arvostetaan moniosaajia. Yliopisto tekee tiivistä työelämäyhteistyötä ja pyrkii koko ajan kehittää opetustaan työelämän vaatimuksia vastaavaksi.

cof
Opiskelijoiden töitä esillä koulun käytävillä.

Kiitokset matkamme sisällöllisistä järjestelyistä Marga Miretille! Gracias!

IMG-20180409-WA0034
Johanna Dantin, Leeni Karosto, Jonna Rinkiö ja Marga Miret

 

Koulua Kataloniassa – Job Shadowing 9.2.-13.2.2016 Valencia/Pekka Rautio

Vietin vajaan viikon Kataloniassa tutustumassa paikallisiin kouluihin, opettajiin ja Teachers Training Center-toimintaan. Samalla matkalla oli mukana Vaskivuoren medialinjan opiskelijoita, jotka osallistuivat lasten ja nuorten Mice-elokuvafestivaalille. Opiskelijamme tekivät päivisin lyhytelokuvia paikallisten nuorten kanssa ja minä tutustuin espanjalaiseen koulujärjestelmään.

Koulut, joissa vierailin edustivat alempaa toista astetta(Instituto de Educación Secundaria) ja ylempää toista astetta(Educación Secundaria Superior), joka suoritetaan samoissa oppilaitoksissa kuin alempi toisen asteen koulutus. Ylempi aste kestää kaksi lukuvuotta, ja se suoritetaan yleensä 16−18 vuoden iässä. Tämä vastaa Suomen lukiota. Erona on, että opiskelijat voivat valita lukio-linjan (Bachillerato) lisäksi ammattillisen(Formación Profesional de grado medio) suuntautumisen. Suomessa tämä tarkoittaisi sitä, että samassa koulussa olisi yläaste, lukio ja ammattikoulu.

 

Ensimmäisenä kävin tutustumassa alemman toisen asteen kouluun Castellossa. IES Penyagolosa oli vankasti aidattu tavallinen koulu esikaupunkialueella. Ulkopuolisilla ei ollut sisään asiaa. Kävin seuraamassa tunteja kuvataiteessa ja musiikissa. Lähestymistapa oli hyvin perinteinen ja teoreettinen. Kuvataide muistutti enemmän geometriaa ja musiikissakin puhuttiin musiikista mutta ei juuri tehty sitä. Opettaja kertoi esim. oopperasta ja soitti lyhyitä musiikkinäytteitä. Yhtään ääntä ei laulettu eikä kukaan koskenut soittimiin. Yhdellä tunnilla tosin soitettiin nokkahuiluja. Muita soittimia ei juurikaan ollut. Yksi kitara löytyi ja pääsinkin sitä soittamaan opiskelijoille. Vastaanotosta päätellen kyseessä oli harvinainen tapahtuma. Harvoin olen saanut yhtä suuria suosionosoituksia edes konsertoidessaJ Tässä koulussa opettaja puhuu ja oppilas kuuntelee.

 

Seuraavana päivänä matkustin Valenciaan ja  sain oppaakseni paikallisen Teacher Training Venter-opettajan Oscarin. Espanjassa Teacher Training Center kurssittaa ja kouluttaa ylempien luokkien opettajia, joilla on usein taustalla joku muu  kuin opettajan koulutus.

Ensimmäisenä vierailimme Valenciassa Ensenyament Secundari Batxillerat Cicles Formatius-koulussa, joka on kuuluisa musiikinopetuksestaan. Koulu on Vaskivuoren tavoin kuuluisa musikaaleistaan. Tämä koulu olikin aivan erilainen kuin ensimmäinen vierailukohteeni. Musiikkiluokka oli täynnä soittimia ja kaikesta huokui ”tekemisen meininki”.  Opiskelijat soittivat, lauloivat ja tanssivat. Erityisen vaikutuksen minuun teki tapa, jolla opiskelijat ja opettajat kohtasivat toisensa. Se oli lämmintä, ystävällistä ja kunnioittavaa.

Koulu oli myös tunnettu robotiikan opetuksestaan, johon sain myös tutustua. Robotteja tehtiin legoista, Mbot-roboteista ja Rasberry Pi2-siruista. Opettajat olivat innostuneita ja asiantuntevia. Myös koodausta opiskeltiin. Kävin ammattiin opiskelevien tietotekniikan tunnilla ja pääsin myös keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Osa heistä oli jo aika vanhoja ja he kertoivat, että koulut olivat jääneet aikanaan kesken. Nyt nämä aikuiset opiskelivat nuorten kanssa samoissa ryhmissä. Motivaatio tuntui olevan kohdallaan. He olivat selkeästi opiskelemassa elämää varten.

Viimeisenä vierailin Valenciassa IES means Secondary Education Institute- koulussa. Lukion lisäksi koulussa opiskeltiin ammattipuolella sähkötekniikkaa ja hiusalaa. Sain vaikutelman, että useilla ammattipuolen opiskelijoilla oli oppimisvaikeuksia ja muutenkin ongelmia elämässään. Mielenkiintoista oli se, että hyvinkin erilaiset nuoret opiskelivat samassa oppilaitoksessa. Tällainen voisi Suomessakin lisätä erilaisten ryhmien välistä kanssakäymistä?

Reissun jälkeen tuli aika vahva tunne, että suomalainen koulujärjestelmä on hyvä ja tehokas. Myös opettajan ammatti on meillä arvostetumpi kuin Espanjassa. Meillä on silti opittavaa espanjalaisilta. Seurasin kadehtien tapaa, jolla ihmiset kohtaavat toisensa koulumaailmassa. Se on välitöntä, kunnioittavaa ja lämmintä. Sitä kohti! Vamos!

Job shadowing Berliinissä 8.-10.11.2017 / Jonna Vehmanen

Ajatus Erasmus+ -vaihdosta job shadowingin merkeissä alkoi kytemään kesällä 2017, kun sain tutustua kahteen mahtavaan kuoronjohtajaan ja heidän kuoronsa äänenmuodostajaan täällä Suomessa. Isännöimme Vaskivuoren lukion kamarikuoron kanssa Junges Consortium Berlin -nuorisokuoroa ainoastaan kahden päivän ajan, mutta näinkin lyhyessä ajassa pääsin näkemään tämän kuoron ammattitaitoista työskentelyä ja sain kipinän, josko pääsisin seuraamaan tätä joukkoa vielä uudestaankin.

Sain kuulla, että kuoronjohtaja Vinzenz Weissenburger johtaa Junges Consortiumin lisäksi Berliinin oopperan lapsikuoroja yhdessä äänenmuodostaja Nena Brzakovicin kanssa, joten samalla sain idean, josko pääsisin tutustumaan Berliinin oopperatalon toimintaan. Kuoron varajohtajalla Nils Jensenillä oli myös omia kuoroja Berliinissä ja kaikilla heillä kontakteja berliiniläisiin musiikkipainotteisiin kouluihin, joten koko vaihdon idea oli saada monta kärpästä samalla iskulla – mahdollisimman laulu- ja kuoropainotteisesti tietenkin! Niinpä lähdin marraskuun alussa matkaan kohti Saksaa ja Berliiniä.

 

Keskiviikko 8.11.2017
Saavuin Berliiniin puolen päivän maissa ja pikaisen hotellilla käynnin jälkeen suuntasin heti tieni kohti Staatsoper Berliniä. Vinzenz oli minua vastassa ja pääsin kolmen tunnin ajan seuraamaan oopperan lapsikuoron normaalia työpäivää; ensimmäiseksi lapsikuoron solistien harjoituksia (Monteverdin Poppean kruunaus), seuraavaksi Poppean kruunauksen ensimmäisiä pukuharjoituksia oopperan lavalla ja viimeiseksi vielä keskimmäisen lasten kuoron (main choir) harjoituksia.
Berliinin lähihistoriasta johtuen useita asioita kaupungissa on kaksin kappalein – idässä ja lännessä – ja niin myös oopperataloja (ja esimerkiksi musiikkilukioita, kuten myöhemmin sain tietää). Staatsoper Berlin sijaitsee kaupungin itäpuolella ja on juuri remontoitu rakennus – Poppean kruunaus oli ensimmäinen remontoidun salin ensi-ilta. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan oopperatalon kulisseihin – päällimmäisenä mieleeni jäivät sadat rappuset, joita kiipesimme ylös alas, ees ja taas. Olinkin unohtanut sen, miten valtavan suuri koneisto oopperassa pyörii lavan takana!
Staatsoperilla toimii kolme lapsikuoroa: beginners choir, main choir ja concert choir. Main choir ja concert choir tekevät ooppera-osuuksia ja konsertteja, beginners choir toimii taas valmentavana joukkona ja kasvattaa laulajia näihin seuraaviin kuoroihin. Oopperoiden lapsisolistit valitaan vanhimpien laulajien konserttikuorosta, joten laulajat ovat nuoresta iästään huolimatta käyneet jo melkoisen laulukoulun siihen mennessä läpi.
Seuratessani äänenmuodostaja Nenan työskentelyä kolmen lapsisolistin kanssa en voinut muuta kun taas ihailla hänen taitoaan toimia lasten ja nuorten kanssa. Nena käyttää opetuksessaan paljon kehollista ilmaisua, mikä usein johdattaa haluttuun lopputulokseen hyvin nopeasti ja mutkattomasti. Tässä muutamia yksityiskohtia, joita tein hänen teettämistä ääniharjoituksista:
Köydenveto:  kaksi laulajaa tekee yhtä aikaa saman ääniharjoituksen vetäen samalla näkymätöntä köyttä itseään kohti. Kokeillaan myös liikkeenä siten, että toinen saa vedettyä köyttä enemmän kuin toinen. Ankkuroi äänen hienosti kehoon ja lisää sointia.
Tikanheitto: tehdään ääniharjoituksena esimerkiksi kolmisointu yläoktaaviin ja korkeimmalla sävelellä tikka vapautetaan kädestä heittoliikkeen kera. Edellisen harjoituksen tapaan tuo hienosti pohjaa soinnille.
Suun ja leuan pysyminen auki koko ajan, ei ainoastaan ylhäälle mentäessä. Eri rekisterit toden totta sulautuvat helpommin yhteen kun tila pysyy koko ajan auki ja tuo vapautta kurkunpään alueelle.
Painon pysyminen tukevasti jaloilla, myös liikkeessä. Oopperaa tehdessä laulamiseen tulee paljon liikettä jo luonnostaan – Nena muistutti paljon painon pitämisestä jalkojen päällä myös liikkuessa, jotta sointi ei pääse karkaamaan pohjasta näinä hetkinä. Hyvä konkreettinen muistutus – toimi todella selkeästi kaikilla näillä lapsilla.
image1 (1)
Poppean kruunauksen lavaharjoitusten jälkeen pääsin hetkeksi vielä seuraamaan main choirin harjoituksia Vinzenzin johdolla, ja suuren vaikutuksen minuun teki hieno harjoitus-kuri ilman painostavaa tai pelottavaa ilmapiiriä. Vinzenz johti joukkojaan huumorilla, mutta kuitenkin tarkasti ja sopivan tiukasti. Hyviä ääniharjoituksia tarttui monta mukaan ja lisäksi seuraavia huomioita:
Kuunteluharjoitus/reagointi: Vinzenz soitti pianolla soinnun, josta laulettiin jokin ennalta sovittu ääniharjoitus. Sen jälkeen pidettiin selkeä tauko ja soitettiin uusi sointu, joka ei ollut missään loogisessa suhteessa edelliseen sointuun, ja jälleen laulettiin soinnun päälle sama ääniharjoitus. Tätä tehtiin ketjussa monta sointua peräkkäin ja harjoitettiin kuulemisen kautta nopeaa reagointia eri sävellajeihin.
Liioittelu toimii etenkin lapsikuorolaisten kanssa erinomaisesti. Harjoitettavan kappaleen ollessa rytminen ja paljon tekstiä sisältävä haettiin rytmisyyttä konsonanttien esiin kaivamisella liioitellen – lopputulos oli sopivan ryhdikäs, mutta kuitenkin soiva.
image2 (1)
Oopperatalolla vierailemisen jälkeen pääsin käymään illalla vielä Nilsin johtaman Vocantare-kuoron harjoituksissa. Kuoro koostuu amatöörilaulajista, jotka ovat selkeästi kuitenkin laulaneet kuoroissa jo jonkin tovin. Kokoonpano oli reilu 20-henkinen ja miesääniä oli rivistössä mukavasti, hieman alle puolet. Tälläkin kuorolla, kuten monella saksalaisella kuorolla, tuntuu olevan mukavan lämmin ja kantava perussointi, jota oli miellyttävää kuunnella. Kuoro harjoitteli pääasiassa tulevan viikonlopun konserttia varten ja erityisesti mieleeni jäivät Brahmsin motetti “Warum ist das Licht gegeben?” sekä muutamat yksinkertaiset, mutta äärimmäisen kauniit saksalaiset kansanlaulusovitukset.
Ääniharjoitukset olivat monipuolisia ja toimivia, ja jälleen otin niistä monta myös omaan käyttööni. Harjoituksen lomassa pääsin myös hieman itse töihin ja opettamaan kuorolle sovitustani suomalaisesta kansanlaulusta “Läksin minä kesäyönä käymään”. Nils toimi harjoituspianistina (saksalaisilla kuoroilla taitaa muuten olla miltei aina harjoituspianisti käytettävissä harjoituksissa, joko palkallinen tai joku soittotaitoinen kuoron riveistä!) ja minä sain keskittyä täysin kuoron kanssa tekemiseen. Tuo 20 minuutin workshop oli jännittävä, mutta erittäin opettavainen ja hauska! Saimme kahlattua kolmisivuisen kappaleen suunnilleen läpi ja suurimmat haasteet löytyivät oletetusti rakkaasta Suomen kielestä. Ä ja Ö osoittautuivat vaikeimmiksi vokaaleiksi (laulun ensimmäinen fraasi onkin todellista näiden vokaalien riemujuhlaa) – onnistuminen on todella paljon kiinni kielen asennosta. Saksalaiset tahtovat myös aspiroida konsonantteja hyvinkin ahkerasti, ja esimerkiksi t-kirjain tuotti myös yllättäviä haasteita (“lintuset”, “kuuntelin”). Treeni kuitenkin tuotti yllättävän nopeasti tulosta ja Nils osasi myös hienosti tarjota kuorolleen apukeinoja ääntämiseen. Vocantaren harjoitusten jälkeen palasin hotellille väsyneenä mutta todella inspiroituneena koko päivästä!
image3 (1)
Torstai 9.11.2017
Aamiaisen jälkeen pääsin tutustumaan Berliinin kahdesta musiikkilukiosta toiseen, itäpuolella kaupunkia sijaitsevaan Händel Schuleen. Koulussa toimii lukion lisäksi musiikkipainotteiset 5.-9. -luokka-asteet ja koulu on tunnettu etenkin laadukkaasta orkesteri- ja kuorotoiminnastaan. Koulu on erittäin haluttu opiskelupaikka, joten hakuprosessi on vaativa ja seula tiukka. Koulussa onkin paljon lahjakkaita nuoria muusikonalkuja, erityisesti klassisen musiikin instrumenteissa, ja moni jatkaakin lukion jälkeen suoraan ammattiopintoja yliopistotasolla.
Aluksi sain kierroksen koulun tiloissa (lähinnä niissä, missä on musiikinopetusta) ja tapasin koulun henkilökuntaa. Aivan ensimmäiseksi vaikutuin koulun omasta, kattavasta nuottiarkistosta, joka sijaitsi musiikinopettajien työhuoneen yhteydessä. Hyllyt pursuivat orkesteri- ja kuoromusiikin klassikoita, järjestelmällisesti saksalaiseen tyyliin aakkostettuina ja selkeästi partituurit ja stemmalaput lajiteltuina. Musiikinopettajilla oli siis helposti saatavilla valtavan suuri ohjelmistopankki, josta valita teoksia konserttiin kuin konserttiin. En voinut muuta kuin ihastella ja ihmetellä!
Händel Schulen yhteyteen oli vuosi sitten valmistunut upouusi juhlasali – parempi termi olisi oikeastaan konserttisali, sillä niin hieno akustiikka tilassa oli. Lava oli suuri ja mahdollisti käytännössä kokonaisten orkestereiden harjoittelemisen siellä. Koulun yläkerrassa sijaitsi peräti kaksi (!) kuoroluokkaa – huoneita, jossa oli kuoroportaat tuoleineen ja nuottitelineineen valmiiksi aseteltuina flyygeleiden ympärillä. Tilojen puolesta siis aivan huikeat fasiliteetit ajatellen yhteismusisointia!
image4 (1)
Iltapäivällä pääsinkin sitten seuraamaan koulun tyttökuoron, Canta Chiaran harjoituksia. Tyttökuorossa laulaa arviolta 50 laulajaa – kokoonpano on siis melkoisen suuri – ja kuoro harjoitteli toisessa yläkerran luokista samaan aikaan koulun sekakuoron kanssa. Opiskelijat saavat valita jomman kumman kuoroista ja mitä ilmeisemmin molempiin riittää tasaisen hyvin laulajia. Molemmilla kuoroilla on omat äänenmuodostajat (jotka toimivat myös ymmärtämäni mukaan harjoituspianisteina) sekä omat kuoronjohtajat.
Canta Chiaran äänenmuodostaja piti tyttökuorolle noin varttitunnin monipuolisen äänilämmittelyn, josta sain taas omaan kokoelmaani monta hyvää harjoitusta. Muutamia huomioita, joita kirjasin itselleni jälleen ylös:
Konsonantti-harjoitukset kropan herättäjänä. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon tyttökuorossa teetettiin erilaisia kehoa/tukea herätteleviä harjoituksia (mm. “fff”, “ttt”, “sss”, “ptk”, “sfz” eri tavoilla toistaen), joiden tarkoituksena oli selkeästi herätellä ja muistutella oman kropan mukana olemisesta laulaessa. Lyhyet harjoitukset toimivat tehokkaasti ja niitä tehtiin paljon myös varsinaisten laulullisten ääniharjoitusten välissä.
Ääniharjoitusten välissä äänenmuodostaja teetätti myös paljon vapaita liukuja esimerkiksi huuli- tai kielitäryillä, jotka oivasti vapauttivat sointia ja poistivat liikaa puristamista ja yrittämistä enemmän keskittymistä vaativien ääniharjoitusten lomassa.
Tunnin aikana harjoiteltiin Frozen-elokuvasta tuttua “Vuelie” -kappaletta (sovitus “Maa on niin kaunis” -virrestä) ja Canta Chiaran johtaja Carsten Schultze teki oikein perusteellista työtä kuoronsa kanssa. Satuin kiinnittämään huomiota sanallisten ohjeiden valtavaan määrään – kenties siksi, etten oma saksan kielen taitoni on kuitenkin hieman puutteellista – ja samalla tulin taas pohtineeksi ylipäänsä erilaisten ohjeistusten antamista laulajille harjoituksissa. Yhä enemmän olen vakuuttunut yksinkertaisesta säännöstä “anna lyhyt ja selkeä ohje kuorolaisille ja kokeile heti perään”. Näin ilmaan ei jää ainoastaan sanahelinää (jonka hyvällä tuurilla vain puolet laulajista kuulee), vaan johtajan toive menee konkreettisemmin perille koko joukolle. Ja mikäli aika vielä sallii niin heti vielä toisto perään, jotta muistijälki vahvistuu – puhu siis vähemmän, tee enemmän!
Iltapäivällä matkasin vaihteeksi kaupungin länsipuolelle, jossa Junges Consortium Berlin – kesäkuulta itselleni tuttu nuorisokuoro – piti toisen viikoittaisen harjoituksensa varajohtaja Nilsin johdolla. Ohjelmistossa oli tällä kertaa joulukonsertin kappaleita sisältäen itselleni monta tuttua mutta myös monta uutta ja raikasta joululaulua.
Nilsillä on ihailtavan monipuolinen ote ääniharjoituksiin, vaikkakin kuorolla on virallisesti myös oma äänenmuodostaja Nena, joka tänä torstaina oli estynyt harjoituksista ollessaan kiinni oopperalla. Äänenavauksen yhteydessä tuli itselleni jälleen hyvä muistutus siitä, miten kehollisuutta kannattaa viljellä laulamisessa paljon, aina kun mahdollista. Yksi hyvä ja yksinkertainen esimerkki on vapaasti kävely ympäri tilaa ääniharjoitusten aikana – miten paljon tällainen yksinkertainen liike vapauttaakaan sointia! Kuoro on instrumenttina usein aika staattinen ja kappaleet luovat omat rajoitteensa suuremmalle liikkumiselle, mutta aina kun on mahdollista, olisi hyvä antaa liikkeen tukea laulamista. (Erilaiset kuorokoreografiat ovatkin sitten aina asia erikseen ja ainakin itselleni vain pitkän harkinnan tulosta.)
Ohjelmistossa itselleni tuttuja kappaleita olivat mm. Poulencin “O magnum mysterium” ja Tavenerin “The Lamb”, jotka molemmat ovat haasteellisia erityisesti harmonian näkökulmasta. Stemmat ovat välillä epäloogisia, peräti omituisia, ja tällaisten kappaleiden harjoittamisessa piano on kyllä ensisijainen ja oiva apuväline. Myös erilaiset harmoniset tukipisteet, yksittäiset sävelet, auttavat usein kokonaisuutta pysymään kasassa ja näiden sanallistaminen laulajille olisi aina ensisijaisen tärkeää.
image5
Harjoitusten loppupuoli sujui leppoisasti videotervehdyksiä vaihtaen oman kuoroni eli Vaskivuoren lukion kamarikuoron kanssa – suut täynnä Fazerin sinistä tietysti!
Junges Consortiumin harjoitusten jälkeen illalla kävimme vielä yhdessä syömässä Nilsin, Nenan ja Vinzenzin kanssa ja vaihdoimme paljon ajatuksiamme ja kokemuksiamme erityisesti saksalaisesta ja suomalaisesta kuoro-ohjelmistosta. Kuinka virkistävää onkaan saada rupatella ulkomaisten kollegoiden kanssa!
Perjantai 10.11.2017
Aikaisin aamulla suuntasin jälleen kohti Händel Schulea ja tarkoituksenani oli mennä kuuntelemaan 6.-8. -luokkalaisten (Das Jugendsorchester) orkesteriharjoituksia koulun uuteen juhlasaliin. Tähän valmentavaan orkesteriin ei ole pääsykokeita ja sitä johti musiikinopettaja Heike Scharffenberg. Saksassa muuten koulujen musiikinopettajilla on aina lisäksi jokin toinen opetettava aine – ajatus, joka itsestä tuntuu aika hurjalta! – ja orkesterinjohtajan toinen opetettava aine oli englannin kieli. Täytyy sanoa, että olen ehdottoman onnellinen siitä, että saan keskittyä työssäni vain ja ainoastaan musiikin opettamiseen!
Händel Schulessa toimii yhteensä kolme orkesteria, joista Jugendsorchester on keskimmäinen. Pienimpien orkesterissa soittavat kaikki 5. -luokkalaiset (Kleines Orchester) ja kaikista pisimmälle edistyneiden soittajien orkesterissa 9.-12. -luokkalaiset (Das Jugendsinfonieorchester). Kuuntelemani orkesteri on siis näiden kahden orkesterin välissä ja siinä soittavat pyrkivät sitten sinfoniaorkesteriin – kokoonpanoon, jossa soitetaan aivan oikeita sinfonisia teoksia.
Vaikka tähän nuorimmaisten orkesteriin ei ollutkaan pääsykokeita, olin todella hämmästynyt orkesterin korkeasta tasosta! Toiminta oli erittäin ammattimaista – lähtien konserttimestarista ja äänenjohtajista – ja oli mahtavaa nähdä, miten oppilaat todella olivat omistautuneita asialle, ihanasta opettajasta puhumattakaan. Kokoonpanon balanssi lähenteli oikean sinfoniaorkesterin kokoonpanoa (mm. jousisto oli todella suuri verrattuna puhaltimien määrään), jonka johdosta kappaleet soivat tasapainoisesti ja rikkain sointivärein.
Orkesteri harjoitteli E. Humperdinckin “Hannu & Kerttu” -sarjan osia sovitettuina nuorille soittajille ja tuntui, että istuin vain monttu auki koko harjoituksen ajan. Orkesteri luki joitain osia läpi yhdessä ensimmäistä kertaa ja soittajien prima vista -taidot olivat aivan huikeat. Harjoituksessa päästiin todella nopeasti kiinni itse musiikin tekemiseen ja edistys oli huimaa.
image6
Tällä orkesterilla on viikottaisten yhteisten harjoitusten lisäksi stemmaharjoitukset, jossa harjoitellaan soitinryhmittäin (esim. alttoviulut, puupuhaltimet) stemmoja läpi. Tämä tietysti nopeuttaa tekemistä yhteisissä harjoituksissa valtavasti – kuinka tehokasta olisikaan pitää viikottaisten kuoroharjotusten lisäksi viikottaisia stemmaharjoituksia yhteisen soinnin ja stemmojen hiomiseksi. Pohdin harjoitusten lomassa myös sitä, kuinka tärkeää on treenauttaa yksittäisiä stemmoja erikseen myös koko ryhmän kesken, se avaa nimittäin jokaisen soittajan korvia taas aivan eri lailla kuuntelemaan toisen stemman tärkeitä kulkuja ja melodisia paikkoja. Pätee jälleen siis sekä orkesteriin että kuoroon!
Aamupäivän jälkeen suuntasin tieni vielä Nenan omalle laulustudiolle (Institut fur Gesang), jossa seurasin kolmen ammattilaulajan laulutuntia. Itselleni oli hyvä muistutus seurata nimenomaan ammattiopiskelijoiden tunteja ja huomata, että samat äänenmuodostukselliset ohjeet ja vinkit pätevät myös tällä tasolla – toki lähtökohdat ovat aivan eri kuin esimerkiksi lapsilla ja nuorilla, mutta klassisen laulun estetiikka kuitenkin on ja pysyy. Hengitys pohjaan, kropan sisäiset sointitilat käyttöön, tuen elastisuus – ja ylipäänsä kaikenlainen vapaus. Laulajat lauloivat aivan ihanaa ohjelmistoa; Mozartin Taikahuilun aarioista Schumannin liedeihin ja voinkin vain todeta, että käytännössä puhtaasti vain nautin musisoinnin kuuntelemisesta tuon kolmen tunnin ajan.
image7
Perjantai-iltapäivänä ehdin vielä harrastaa hiukan turismia Berliinissä ja aikaisin lauantai-aamuna lensin takaisin koti-Suomeen taskut täynnä uusia kokemuksia.
Oli mahtavaa huomata tällä matkalla, miten yleismaailmallinen kieli musiikki on. Vaikka kaikki opetus tapahtui pääosin saksan kielellä, oli sen seuraaminen suhteellisen vaivatonta. Toki aikoinani opiskelemasta A-saksasta oli hyötyä siinä, että pystyin suhteellisen vaivattomasti seuraamaan tunteja, mutta oli mahtavaa kiinnittää huomiota eri opettajien tapaan tuoda asioita esiin non-verbaalisesti, musiikin avulla. “More action, less talk” voisi olla itselle hyvä lause pitää mielessä jatkuvasti. Kyllähän se musiikin oppiminen ja opettaminen on parhaimmillaan nimenomaan sitä musisointia itseään.
Tästä Berliinin job shadowing -vierailusta jäi minulle kaiken kaikkiaan erittäin hyvät muistot ja suosittelen vastaavanlaista vierailua ehdottomasti kaikille kollegoilleni! Yhteydenpito saksalaisten kollegoiden kanssa on jatkunut edelleen ja seuraavaksi Vaskivuoren lukion kamarikuoro vierailee toukokuussa 2018 Junges Consortiumin luona Berliinissä – toivottavasti tällaista kuoro- ja opettajavaihtoa tulee jatkossa vielä lisääkin!
Jonna Vehmanen
Vaskivuoren lukio
Kuoronjohtaja ja musiikinopettaja
https://junges-consortium-berlin.de/de/ueber-uns/
https://vocantare.de/
http://www.haendelgym.de/pages/news.php