Kreativer Unterricht Deutsch als Fremdsprache: Interaktive Methoden – viikon kurssi Düsseldorfissa 19.09. – 23.09.2016

thumbnail_kuva 2.jpgOlin syyskuussa viikon IIK Düsseldorfin (Institut für Internationale Kommunikation) järjestämällä jatkokoulutuskurssilla, joka oli suunnattu saksaa vieraana kielenä ulkomailla opettaville opettajille. Kurssin teemana olivat luovat ja interaktiiviset opetusmenetelmät.

Saavuin Düsseldorfiin sunnuntaiaamuna kesken pyöräilykisan ”Race am Rhein”, jonka takia useat tiet oli suljettu. Erinäisten mutkien kautta löysin isäntäperheeni, eläkkeellä olevan pariskunnan, asunnon. Sain heti pikakatsauksen Saksan tämän hetkiseen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen kun vuokraemäntäni pari tuntia kertoi miten epävarmalta tulevaisuus näyttää ja miten vaaralliseksi elämä on muuttunut pakolaisvirran ja jatkuvien terrori-iskujen myötä. Myöhemmin sain kuulla tällaisen ahdistuneisuuden ja raivon olevan yleistä varsinkin iäkkäämmän väestön keskuudessa.

Itse kurssi alkoi maanantaina mukavassa 11 hengen ryhmässä, jossa oli saksanopettajia mm. Tanskasta ja Tŝekistä. Ainoa miespuolinen opettaja oli Malesiasta. Ohjelmassa meillä oli aamupäivisin klo 9-12.30 sekä iltapäivisin klo 14-17.15 opetusta ja työpajoja, joiden teemoina olivat mm. luova kirjoittaminen, maantuntemus (Landeskunde) ja kieliopin opetus kommunikatiivisesti. Melkein jokaisesta aihealueesta oli ”luennoimassa” eri opettaja. Kaikki kurssin opettajat olivat myös todella miellyttäviä ja avuliaita, ja torstaina kävimme pareittain seuraamassa heidän opetustaan DaF (saksa vieraana kielenä)-kursseilla.

Kurssi oli hyvin järjestetty ja suunniteltu, aiheet mielenkiintoisia ja työskentelytavat monipuolisia. Silti oli mukava välillä päästä luokkahuoneesta liikkeelle, mm. tiistai-iltapäivän vietimme opastetulla kierroksella vanhassa kaupungissa ja kuulimme kaupungin historiasta. Kierros päättyi tietysti saksalaiseen tapaan oluttupaan ja tervetuliaistuoppeihin.

Keskiviikkoiltapäivän ohjelmassa olisi ollut internettyöpaja, mutta koska koko kaupunginosa oli vailla nettiyhteyttä, ”jouduimme” taas kaupunkikierrokselle. Tällä kertaa tutustuimme Düsseldorfiin ensin ylhäältä käsin kun kävimme ihailemassa maisemia Rheinturmissa, 240 metriä korkeassa televisio- ja radiotornissa. Tämän jälkeen kävelimme vielä tornin juurelle nousseessa modernissa kaupunginosassa, jonka arkkitehtuurissa riitti myös kuvattavaa. Iltapäivän aihe ”saksankielinen pop-musiikki opetuksessa” olisi ollut mielenkiintoinen, mutta koska olimme jo saaneet kaikki linkit ja musiikkivinkit, ei kukaan ollut pahoillaan että pääsimme taas jaloittelemaan ja nauttimaan aurinkoisesta iltapäivästä ulkosalla. Viikonloppuna kävin vielä kesäisessä säässä retkillä Kaiserswerthin keskiaikaisessakaupunginosassa Düsseldorfin pohjoispuolella Reinin varrella sekä Benrathin linnan puistossa kaupungin eteläosassa.

thumbnail_kuva 1.jpg

Viikko oli monellakin tapaa antoisa. Oli mukavaa päästä taas hetkeksi elämään saksankielistä arkea, kuulla ja puhua saksaa ja päivittää tietojaan, mutta erittäin hyödyllistä oli myös vaihtaa kokemuksia muiden kurssilaisten kanssa ja kuulla kurssin opettajien vinkkejä. Viikonkin aikana sai vähän perspektiiviä omaan opetukseensa sekä monia hyviä ideoita joita nyt pitäisi yrittää soveltaa omaan työhön.

Mainokset

Tarja Rantalainen, Erasmus+ jobshadowing Presentation Primary School in Tuam, co. Galway

Olin viikon keväisessä Irlannissa, vieraana irlantilaisella alakoululla ja tarkoituksenani oli olla ”varjostaja” ja seurata koulun toimintaa sivusta. Viikosta muodostuikin vallan jotain muuta. Osallistuin kokopäiväisesti koulun toimintaan ja opettamiseen, kaikkeen välillä pienryhmäopetus ja kelttijalkapalloturnaus. Ja sain kokemuksen, jota muistella vielä kauan jälkeenkin.

kuva1

Alkuperäisenä ajatuksena oli osallistua jollekin kurssille, mutta en löytänyt kursseista mitään itselleni sopivaa tai ehkä en vaan osannut etsiä oikeasta paikasta. Olen monta vuotta ajatellut matkustavani Irlantiin ja se ajatus oli taustalla hakiessani kursseja. Koska sopivaa kurssia ei löytynyt, oli toinen vaihtoehto lähteä ns. Jobshadowing-reissulle jonnekin sopivaan kohteeseen. Ystäväni aviomies on irlantilainen, joten kysyin häneltä tunteeko hän ketään opettajaa Irlannista. Ja hupsis, kyllä vaan. Hänen lapsuuden ystävänsä Maria O´Connor on töissä Presentation Primary Schoolissa Tuamissa. Otimme yhteyttä Mariaan and the rest is history.

kuva2

Majoituin koko viikon Marian luona. Etukäteen vähän jännitti miten yhteiselo tulee menemään, koska emme olleet koskaan tavanneet. Jännitys oli turhaa, sillä tulimme toimeen todella hyvin. Ja taisin saada irlantilaisen ystävän. Tiesitkö, että o´connor tarkoittaa connorin poikaa?

Koulu oli puolen tunnin ajomatkan päässä Marian kodista ja koulumatkat sujuivat     mukavasti Marian autolla. Vasemman puoleinen liikenne välillä hirvitti, kun on tottunut suomen oikeanpuoleiseen liikkumiseen.  Tiet olivat kapeat, että välillä ihmettelin miten autot mahtuivat niillä ohittamaan toisensa.

Saavuin sunnuntaina Dublinin lentokentälle ja sieltä oli vielä kolmen tunnin bussimatka Galwayhin. Galway sijaitsee Irlannin länsirannikolla. Maisema on karua ja puita ei ole juuri ollenkaan. Ei siis ihme, että juuri sieltä lähdettin Amerikkaan etsimään parempaa elämää. Atlantin kylmät tuulet ja läntinen kivinen, karu maa ei päästänyt helpolla niitä, jotka elivät niillä rannoilla. Nykyään aika on tietysti toinen, välineet, rakennukset ja kaikki muu elämää helpottava on lähes kaikkien saatavilla.

kuva3

Maria oli hyvä ”isäntä” ja lähdimme heti sunnuntaina katsomaan maisemia ja paikallista alle 21-vuotiaiden Hurling-peliä. Ilma oli tuulinen ja kolea, mutta seisoimme sitkeästi kentän laidalla katsoen peliä. Olen kuullut pelistä ja nähnytkin sitä netissä, mutta en koskaan näin livenä. Peli on nopea ja monenlaista taitoa vaativa pallopeli. kuva4  Katso linkistä miten peliä pelataan huipulla. https://www.youtube.com/watch?v=fgEMvRrOCRI Me jatkoimme sunnuntai-iltaa katsellen Galwayta autosta käsin, koska ilma oli tuulinen ja kolea.

Maanantaina alkoi kouluviikko. Ajoimme aurinkoisessa säässä kapeita teitä pitkin Tuamiin, jossa koulu sijaitsi. Koulun perustivat The order of Presentation Sisters 1835. Nykyään henkilökunta on maallikoita. Nykyiset tilat on rakennettu 1950-luvulla ja niitä on peruskorjattu viime vuosina. Opettajia koululla on n.20 ja oppilaita vajaa 230. Maria esitteli minut lyhyesti koulun rehtorille. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja vaihdoimme muutaman sanan tulevasta viikosta.

Kouluviikkoni alkoi tyttöjen kelttijalkapalloturnauksella. Matkustimme turnaukseen pienbussilla ja minusta tehtiin virallinen valokuvaaja. Tytöt olivat innoissaan ja jännittivät turnausta, koska eivät kuulemma olleet ehtineet harjoitella paljoakaan. Opettaja oli kerännyt joukkueen kasaan aika nopealla aikataululla, mutta ei se menoa ja innostusta haitannut. Pelejä oli neljä, joista kolme hävittiin ja yksi voitettiin. Hyvä fiilis oli kuitenkin päällimmäisenä tunnelmana turnauksessa.

kuva5

Koululle palattuani päiväni jatkui ensimmäisen luokan lukutunnilla, jolla ylemmän luokan (6lk) oppilaat lukivat yhdessä pienempien kanssa. En ole törmännyt suomalaisessa koulussa vastaavaan. Nuoremmat oppilaat lukivat tekstejä vanhemmille ja tarvittaessa vanhempi oppilas auttoi vaikeissa sanoissa. Tunnelma luokassa oli kiva ja ”oppivainen”, lapset keskittyivät hyvin lukemiseen. Päivän lopuksi osallistuin pienryhmäopetukseen. Ryhmässä oli neljä tyttöä, joilla oli lukemisvaikeutta. Tytöt olivat muuttaneet vasta vajaa vuosi sitten Irlantiin. He olivat kotoisin Puolasta, Ukrainasta ja Nigeriasta, ja Mietin, että onpa hienoa, että lukivaikeus on havaittu heti alussa, jotta uuden kielen oppiminenkin varmasti helpottuu. Ihailin tyttöjen innostusta ja reippautta. Ihania lapsukaisia!

Pääsin opettamaan suomalaista pesäpalloa eri luokille. Lapset olivat innokkaasti mukana pelissä, vaikka kaikille ei riittänytkään pelivälineitä. Heillä oli oma samankaltainen koulupeli Rounders, siinäkin kierrettiin juosten eri pesien kautta kotiin. Koulun liikuntatilat olivat pienet; pieni jumppasali ja asfaltoitu piha. Vieressä oli kyllä nurmikenttä, mutta sitä sai käyttää vain kerran vuodessa, koska nurmialue kuului läheisen kirkon alueisiin. Välineitä oli myös vähän verrattuna lapsimäärään. Silti kaikki olivat innoissaan liikkumisesta, tekivät he mitä tahansa. Liikuntatunti kesti n.45 minuuttia ja kukaan ei vaihtanut mitään liikuntavarusteita tunneille. Samoilla koulupuvuilla oltiin luokissa ja liikuntatunnilla. Meno oli kuitenkin reipasta ja innostunutta, ehkä innostus on luontaista vielä alakouluikäisille lapsille. Kävimme myös uimassa. Opettajat eivät osallistuneet uimaopetukseen vaan me katselimme tuntia altaan laidalta, kun uimaopettajat opettivat lapsia. Näin tehdään myös suomalaisilla alakouluilla. Uimahallille kuljettiin kävellen jonossa yksi opettaja edellä ja toinen jonon viimeisenä. Kukaan lapsista ei ”säätänyt” yhtään mitään matkalla vaan kaikki kulkivat kiltisti. Ihmettelin tätä järjestystä, koska oman kokemuksen mukaan suomalainen lapsi ehtisi häsätä omia juttujaan.

kuva7kuva6

Kouluviikkoni oli työntäyteinen. Osallistuin kaiken ikäisten oppitunteihin. Kerroin Suomesta ja vastailin lasten kysymyksiin Suomesta. Opetin lukemista, kellonaikoja, värejä, numeroita, riippuen minkä ikäisten lasten oppitunnista oli kyse. Olin mukana pienryhmässä, jossa opeteltiin sosiaalisia taitoja, nimettiin erilaisia tunteita ja harjoiteltiin kuuntelemista. Yritin opetella lasten mukana iiriä, mutta se oli aivan mahdotonta. Sanoja, joissa oli monta konsonanttia ja ääntäminen oli vain joku korahdus. Kieltä opetetaan kaikille koululaisille vaikka sitä käytetään arjessa vähän. Vanhempi sukupolvi puhuu iiriä, mutta nuoremmat eivät sitä juuri käytä. Kuitenkin iirin opiskelu kuuluu pakollisena kaikille. Olin itse innoissani saamastani englannin kielen kielikylvystä, ja siitä miten hyvin ja luontaisesti kommunikoin englannin kielellä.

Yleisvaikutelma ja fiilikset koko viikosta oli hyvät. Sain monipuolisen kuvan irlantilaisen alakoulun toiminnasta. Koulun yleisilmapiiri oli innostunut ja kiva. Opettajat olivat mukavia ja lapset ihania. Koulu alkaa jo 4-vuotiaana. Lasten ikä on 4-12 vuotta. Päivät ovat yhtä pitkät kaiken ikäisillä. Vanhemmat tuovat lapset aamuisin kouluun ja hakevat heidät iltapäivällä kotiin. Aika harva tuli yksin kouluun. Kysyin, että eikö yksin kouluun tuleminen ole turvallista vai miksi lapset tuodaan kouluun? Se on vain kuulemma tapa ja monet asuvat sen verran kaukana koulusta, että vanhemmat tuovat sen vuoksi heidät kouluun. Julkinen liikenne ei ole yhtä hyvä kuin meillä täällä pääkaupunkiseudulla. Turvallisuus tai sen puute ei ollut siis syy lasten kuljettamiseen.

Koulun lapsista suurin osa on taustaltaan jotain muuta kuin irlantilainen ja moni koulun lapsista on ns. traveller-perheestä. Eri kansallisuuksia koulussa oli yli 20. Monikulttuurisuus kuului eri kielten sekamelskana vanhempien tuodessa ja hakiessa lastaan kouluun ja koulusta. Lasten englannin kielen oppimisesta huolehdittiin mielestäni hyvin pienryhmien kautta. ”Traveller”-perheiden lapset huomasi helposti joukosta. He olivat ulospäin suuntautuneita, reippaita, liikunnallisia ja iloisia lapsia. Nykyään heidän perheensä asuvat melko pysyvästi paikoillaan, joten hekin saavat kunnon koulutuksen. Osa perheistä kyllä edelleen vaihtavat asuinpaikkaansa, jolloin lasten koulunkäynti saattaa keskeytyä kuukausiksin. Lasten positiivisuus on hyvä apu silloin, kun koulu alkaa uudestaan.

Asuin koko viikon Marian luona ja meillä sujui yhteiselo hienosti, vaikka emme olleet aikaisemmin tavanneetkaan. Ajelimme Marian kanssa pitkin ja poikin läntistä Irlantia. Maisemat olivat mahtavat, sää loistava ja seura hyvää. Suosittelen irtiottoa oman koulun arjesta. Viikko muualla tekee ihmeitä omalle jaksamiselle.

kuva8

 

 

 

 

 

Elisan kurssi Oxfordissa

Elisa Braunschweilerin Erasmus+-apurahakurssi Oxfordissa, 5 pv, huhti 2016:

Creative Teaching in the Secondary and Adult Classroom

Osallistuin kurssille, jonka nimi tarkemmin oli: “refresher course in practical and creative methodology for overseas English language teachers”. Ryhmässä oli 11 eurooppalaista lukion ja toisenasteen englannin opettajaa. Kurssin järjestäjä, Lake School of English, Oxfordissa toimi erinomaisen pätevästi ja mm kaikki käytännönjärjestelyt sujuivat mutkattomasti.

Asunto järjestyi halutessa koulun kautta. Asuin itse yksityisessä kodissa, B&B tyyppisin järjestelyin. Minulla oli viihtyisä asuinpaikka joen rannassa, tyyppillisessä 1960-luvulla rakennetussa englantilaisessa rivitalossa. Vuokraemäntäni oli hyvin ystävällinen ja mukavaa juttuseuraa.

5 päivän kurssini sisälsi seuraavaa:

1. metodologiaa: introductions and ice-breakers, motivational acitivities, writing & error correction, collocation & word partnerships, teaching collocation, teaching pronunciation, pop songs, language, life & culture on the UK today

2. language improvement: update your English- idioms, colloquial expressions & phrasal verbs

3. vierailuja: kävelyretki ympäri Oxfordin keskustaa, retki Christ Collegeen ja pidempi retki Windsorin linnaan.

Kurssi oli erittäin tiivis ja intensiivinen. Opettaja useasti pahoitteli, että joutuui “juosten” läpikäymään osan asioista, kun yleensä hän käyttää tuplasti enemmän aikaa saman materiaalin opettamiseen. Viisi päivää oli siis vähän lyhyt aika kurssille ja ympäristön tutkimiseen tarkemmin. Tunnit olivat klo 9-16 välillä ja Oxfordissa suljettiin useimmat nähtävyydet ja museot (myös kaupat) jo klo 17.

Kurssin opettaja oli erittäin hyvin valmistautunut ja motivoiva ja ryhmämme alkoi toimia hienosti yhdessä hyvinkin nopeasti. Me kävimme läpi eri harjoitustyypit itse ne tehden ja homma toimi sutjakkaasti. Tosin monet harjoituksista oli suunniteltu selvästi pienempien ryhmien opetukseen. Varsinkin liikunnallisten harjoitusten käyttäminen lukiomme noin 35 opiskelijan ryhmissä ei oikein toimisi suoraan, mutta niistä sai kuitenkin uusia ideoita kielten opetukseen. Myös toisten kollegojen kanssa keskusteleminen oli hyvin avartavaa ja innostavaa. Opettajamme ei ollut kovinkaan paljon perehtynyt digitaalisten materiaalien tai appsien käyttöön, mutta sain joitain uusia ideoita toisilta pohjoismaisilta kollegoilta.

Koulun puolesta järjestetyt retket olivat todella mielenkiintoisia ja hienosti järjestettyjä, kiitos koulun oman retkivastaavan, Robin, joka osasi kiinnostavasti kiteyttää Oxfordin historiaa ja nykypäivää ja välittää tietonsa leppoisasti tarinoiden.

Omaehtoista Oxfordin tutkimistakin ehdin kiireestä huolimatta jonkin verran harrastaa. Oxfordin on melko pieni paikka, joten siellä on helppo suunnistaa. Onneksi edes yksi kirjakauppa oli vähän myöhempään auki! Siellä kulutinkin aika monta tovia iltaisin. Satuin sopivasti pariin kirjakauppatapahtumaankin: musiikki- ja kirjailijailtaan. Ja tottakai kurssikavereiden kanssa tutkittiin paikallisia pubeja. Olisin vain toivonut, että kaikelle olisi ollut enemmän aikaa, erityisesti näille hedelmällisille ja herkulliselle keskusteluille eurooppalaisten kollegojen kanssa. Yhteiset mielenkiinnon kohteet: kielet, kulttuuri ja opetus lähensi meitä nopeasti ja olisi ollut vielä paljon enemmänkin juteltavaa.

Kurssi oli kaikenkaikkiaan hyvin onnistunut kokonaisuus, joka innosti ja inspiroi taas uudelleen omaan työhön. Oli hyvin tärkeää saada olla edes vähän aikaa englanninkielisessä ympäristössä ja tutustua uudelleen Oxfordiin 2010-luvulla.

Ennen Oxfordiin tuloa vietin pari päivää Lontoossa ja sekin oli silmiäavaava kokemus monen vuoden tauon jälkeen. Paljon oli Lontoon katukuvassa muuttunut vuosien varrella, mutta löytyipä sieltä sitä tuttua vanhaa Britanniaakin: hankalia hanoja ja huonostitoimivia suihkuja, mutta myös todella ystävällisiä ja aina yhtä kohteliaita brittejä vaihtelivin aksentein ja etnisin taustoin. Elämän monimuotoisuus varsinkin Lontoossa ehti elähdyttää sekin.