Euroclion konferenssi Gdanskissa (Petteri Granat)

Vanhan sanonnan mukaan pitää mennä kauas, jotta näkisi lähelle. Vaikka kyseessä on jossain määrin klisee, niin se pätee myös koulutukseen ja opettamiseen. Suomalaisen järjestelmän vahvuudet tulivat jälleen selkeästi esiin kun keskustelin eri maista tulevien historian opettajien kanssa Euroopan historianopettajien järjestön konferenssissa 4.-7.4.2019 Gdanskissa, Puolassa.

20190407_111305

Osallistuin Euroclion konferenssiin nyt ensimmäistä kertaa, kiitos Vaskivuoren lukion saaman Erasmus-rahoituksen. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin siis Gdanskissa, Puolassa. Itämeren etelärannalla sijaitseva kuuluisa telakkakaupunki onkin erittäin hyvä paikka tämänkaltaiseen konferenssiin. Ensinnäkin Puolan nykyhallinnon historiatulkinnat ovat luvalla sanoen aika omaperäiset: Gdanskissa vuonna 2017 avattu monumentaalinen toisen maailmansodan museo on tästä hyvä esimerkki. Hallituksen kontrolloima instituutti Institute of National Remembrance puuttui näyttelyn kuratointiin ja käytännössä siivosi sieltä kaiken, joka olisi kyseenalaistanut virallisen totuuden. Sen totuuden mukaan Puola oli toisen maailmansodan aikana vain suurvaltojen aggression uhri, jonka länsivallatkin vielä unohtivat. Se, että Puolassa oli natseja sympaatiseeraavia tahoja, jotka varsin innokkaasti osallistuivat juutalaisten kansanmurhaan, ei pääse näyttelyssä esiin. Tämä tulkinta sopii hyvin vallassa olevan konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen agendaan.

20190405_172801

Toisekseen, Gdanskin oma menneisyys on vähintäänkin monivivahteinen. Toisen maailmansodan alku ja Puolan solidaarisuusliikekin molemmat ovat tiukasti sidoksissa kaupunkiin. Syntyperäinen gdanskilainen, nykyään Varsovassa asuva puolalainen opettaja painottikin vetämällään kaupunkikieroksella, että Gdansk on aina ollut hieman liberaalimpi kuin Puola yleisesti.

Konferenssin ohjelma oli monipuolinen ja hyvin järjestetty. Logistiikkakin oli hyvin mietitty: suurin osa tapahtumista järjestettiin hotelli Scandicissa aivan päärautatieaseman kupeessa, jonne pääsi suoraan lentokentältä yhdellä bussilla. Lyhyen kävelymatkan päässä hotellista oli vanhan kaupungin ravintolat, kahvilat ja pittoreskit kuvauskohteet. Sekä Solidaarisuuskeskus että jo mainittu Toisen maailmansodan museo olivat 10 minuutin kävelymatkan päässä. Näin minäkin pääsin vierailemaan molemmissa, vaikka vain solidaarisuuskeskus kuului omaan viralliseen ohjelmaani. Keskus oli kuin aikamatka lapsuuteni uutisiin: Lech Walesan ja Wojciech Jaruzelskin nimet jäivät hyvin 1980-luvulla lapsuuttaan eläneen mieliin. Molempien museoiden rakentamisessa ja näyttelyn kokoamisessa ei selvästikään tarvinnut resursseissa säästellä, sen verran massiivisia näyttelyt olivat.

20190404_152654

Konferenssin paneelikeskusteluissa ja työpajoissa pääpaino oli teeman mukaisesti siinä, miten historian opiskelusta tehdään merkityksellistä kaikille. Suomessakaan tilanne ei ole ongelmaton, esim. pääkaupunkiseudun lukiossa on kasvava määrä opiskelijoita, joiden sukutausta on jossain muualla kuin Suomessa. Miten liittää kansallisen tai eurosentrisen historian opetuksen sisällöt heidän kokemusmaailmaansa? Puhuttelevatko esim. sisällissodan tapahtumat jotenkin automaattisesti lukiolaista, jolla ei ollut vuonna 1918 yhtään sukulaista Suomessa? Monissa työpajoissa pääsimme itse kokeilemaan erilaisia tehtäviä, mitä opettajat ovat laatineet esim. Berliinin muurin murtumisesta tai Atlantin kolmiokaupasta. Etenkin jälkimmäisen toteutus kuumensi hieman tunteita kun joidenkin työpajaan osallistuneiden mielestä roolipeliin perustuva toteutus oli liian kepeä niin vakavalle aiheelle kuin orjakauppa. Keskustelu osoitti, että erilaiset asiat koetaan erityisen vaikeina eri maissa. Tehtävän laatineen venäläisopettajan tulokulma asiaan oli kovin erilainen kuin hollantilaisen kollegan, jonka luokkahuoneessa on surinamilaistaustaisia opiskelijoita.

Päällimmäisin havaintoni konferenssin aikana oli, että historian opettajat Suomessa kohtaavat aika paljon pienempiä murheita kuin kollegamme monessa muussa maassa. Esim. kreikkalaisopettajien vetämä työpaja osoitti aika selvästi äärioikeiston kannatuksen nousun maassa ja miten se saattaa näkyä kiperinä tilanteina luokkahuoneissakin. Mitä tehdä jos joukko opiskelijoita jyrkästi kiistää historiallisia tapahtumia ideologisista syistä? Tai miten toimia Kaukasuksella kun luokkahuoneessa käsitellään tapahtumia, jotka sisältävät vuosisatojen jännitteitä eri maiden välillä. Sukulaissuhteet, kansallisuudet ja identiteetit eivät aina noudata selkeästi maan rajoja. Samaan aikana sensitiivisyys ei saa olla esteenä tosiasioiden käsittelemiselle. Historiaa ei saa kaunistaa vain siksi, että se voi olla hieman epämiellyttävää jollekin.

20190406_134322

Perjantaiaamuna kävimme myös kouluvierailulla. Oma ryhmäni vieraili läheisessä lukiossa ja seurasi historian oppituntia. Yleiskuvani oli, että opetus oli aika perinteistä: opettaja oli äänessä eniten ja hän kävi vuoropuhelua muutaman opiskelijan kanssa. Samaan aikaan iso joukko opiskelijoita ei osoittanut oikein mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan ja näyttikin puuhaavan jotain puhelimiensa kanssa. Aivan erityisesti ryhmässäni keskusteltiin oppitunnin jälkeen siitä, että sukupuoli näytti olevan aika merkityksellinen seikka: vain yksi naisopiskelija käytti puheenvuoroja ja hänkin vasta aivan oppitunnin lopussa. Etummaisissa riveissä istui vain miesopiskelijoita ja opettaja puhui lähinnä heidän kanssaan. Oppitunnin aikana ei tehty harjoituksia, tietotekniikkaa ei hyödynnetty ja sisältökin oli aika puhtaasti poliittista historiaa. Toki tämä oli vain yksi oppitunti mutta keskusteltuani muissa kouluissa vierailleiden konferenssivieraiden kanssa, vaikutti siltä, että meillä kaikilla oli sama kokemus.   

Oppitunnin jälkeen saimme kierroksen koulussa ja tilaisuuden keskustella nuoren puolalaisopettajan kanssa. Hän oli aikoinaan opettanut myös Iso-Britanniassa ja puhui siksi aivan erinomaista englantia. Keskustelimme erityisesti opettamisen arvostamisesta, palkasta, byrokratiasta. Mieleeni jäi erityisesti se, että hänen tuli toimittaa koko lukuvuoden oppituntien suunnitelmat virastoon etukäteen. Kyllä, koko lukuvuoden. Yhteensä siitä tuli noin 200-sivuinen dokumentti, jota hänen mukaansa “…kukaan ei tietenkään koskaan lue tai kommentoi, ne pitää vaan tehdä.” Suomalainen tapa, jossa koulun toiminta perustuu pitkälle luottamukseen säästää todella paljon vaivaa, aikaa ja paperia. Kaiken tuon energian voi sitten käyttää vaikka pedagogiseen kehittymiseen. Myöskään palkkataso ei valitettavasti kerro suuresta yhteiskunnallisesta arvostustuksesta, sillä keskimäärin puolalainen opettaja ansaitsee kuulemma n. 650€ kuukaudessa nettona. Vaikka hintataso ei olekaan aivan Helsingin tasoa, niin ei tuolla palkalla kovin ylellistä elämää Gdanskissakaan vietetä.    

IMG_20190404_221219_400 (1)

Vaikka päivien viralliset osuudet tarjosivatkin hyviä tilaisuuksia tutustua kollegoihin eri maista, niin ohjelmaan kuuluneet illalliset olivat kuitenkin tämän kannalta olennaisen tärkeitä. Ihminen on sosiaalinen eläin ja kun jaamme aterian ja pari lasia viiniä yhdessä erilaisista asioista keskustellen, opimme tuntemaan toisemme ja luottamaan toisiimme. Aika monen kollegan kanssa tuli puhuttua alustavasti yhteistyöstä ja aika monelle tuli luvattua toimia paikallisoppaana Helsingissä jos heidän matkansa joskus tuo tänne. Samoin esim. Larnakassa, Kyproksella on kuulemma aina yhteistyökumppani valmiina jos Vaskivuoren lukio haluaa tehdä sinne vaikkapa opintoretken. Vaikka näistä koskaan toteutuisi vain pieni osa, niin ilman Euroclion konferenssin kaltaisia tapahtumia ei olisi sitäkään.
20190407_110025Kaikki Stanley Kubrickin klassikkoelokuvan Hohto nähneet tietävät, että elämä ei saa olla pelkkää työtä, muuten “Jackista tulee tylsämielinen poika”. Siinä hengessä otin vapauden mennä lauantai-iltana illallisen sijaan paikallisen jalkapalloseuran otteluun. Johtaahan Lechia Gdansk Puolan liigaa ja vastassa oli Lech Poznan, seurojen välillä on ilmeisesti jonkin verran tunteita herättävää vastakkainasettelua. Sen verran yhteiskuntaopin opettaja kuitenkin olen, että eniten huomioni kiintyi vierasjoukkueen kannattajien ottelun lopussa levittämään lakanaan, jossa vaadittiin “homopropagandan lopettamista”. Puola on konservatiivinen maa ja jalkapallokannattajien keskuudessa perinteiset arvot saavat tyypillisesti keskimääräistä enemmän kannatusta. Lähdin pois vastenmielisyyttä tuntien. Minulle vähemmistöjen oikeudet ovat tärkeä asia ja minua kuvotti jalkapallo-ottelun käyttäminen vähemmistöjen vastaiseen kampanjointiin.

Tästä videosta näet vierasjoukkueen kannattajien pyroshown. 

Kaiken kaikkiaan konferenssi oli hyvin positiivinen kokemus, rohkaisen kollegoja yli oppiainerajojen osallistumaan myös kansainvälisiin koulutuksiin, vaikka ne samalla vaativatkin järjestelyjä oman työn suhteen ja epäilemättä ovat joskus vaikea sovittaa kiireiseen arkeen.   

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s