Anna Niemi-Nikkola

Jobshadowing Szolnokissa Unkarissa 5.-11.3.2017

IMG_6957

Vietin keväisen viikon Szolnokissa, joka sijaitsee n. 100 km Budapestista kaakkoon. Sunnuntaiaamuna lensin Budapestiin, jossa kiertelin muutaman tunnin katselemassa nähtävyyksiä. Edellisestä Unkarin käynnistäni oli ehtinyt vierähtää 15 vuotta. Iltapäivällä matkustin junalla tunnin matkan Szolnokiin. Kaupungissa sijaitsee Varga Katalin secondary school, koulu, johon olin menossa ”varjostushommiin”. Koulun rehtori Laszlo Molnar oli minua vastassa asemalla, josta suuntasimme paikalliseen ravintolaan päivälliselle. Täällä tapasin avioparin, koulun matematiikan opettaja Juditin ja fysiikan opettaja Belan. He majoittivat minut kotiinsa viikon ajaksi.

Varga Katalinin koulussa on n. 550 opiskelijaa, jotka ovat iältään 15-19-vuotiaita. Koulua käydään siis neljä vuotta. Koulu on nelisarjainen ja yksi ryhmä jokaisesta ikäluokasta opiskelee englannin kielellä useimmat oppiaineet. Koulu on melko hyvätasoinen, Unkarin 1000 lukion joukossa suunnilleen sijalla 50. Sain nähdä siis melko korkeatasoisia oppitunteja. Koulussa on aikaisemminkin vierailtu Vaskivuoresta, esim. koulumme  kuoro ja opiskelija Julia Junttila yhdessä äidinkielen opettaja Tiina Rajamäen kanssa.

 

 

IMG_6989

Seurasin viikon aikana lukuisia matematiikan tunteja. Useimmissa niistä opetus ja keskustelu käytiin englannin kielellä. Lisäksi kävin katsomassa ainakin historin, englannin, venäjän, fysiikan ja kemian tunteja. Suuria eroja Suomen ja Unkarin lukioiden välillä näkyi heti ensimmäisesta oppitunista alkaen. Ryhmät olivat todella pieniä, matematiikka ja kielet opiskellaan noin 10-15 opiskelijan ryhmissä. Englanninkielisillä ryhmillä useimmat muutkin oppiaineet opiskeltiin pienryhmissä. Oppitunnit kestivät 45 minuuttia, mutta käytössä oli myös 90 minuutin tuplaoppitunteja, jolloin välissä oli pieni tauko. Koulu ei ollut kurssimuotoinen, vaan lukujärjestys oli sama koko lukuvuoden. Matematiikkaa oli esimerkiksi 3 h viikossa koko vuoden ajan. Ryhmä pysyi myös siis samana koko ajan, samoin opettaja. Tämä näkyi siinä, että opettaja tunsi kaikki oppilaansa ja oli hyvin perillä heidän tiedoistaan ja taidoistaan.

Itse koulurakennus oli vanha ja monimutkainen. Kahta samanlaista luokkaa ei talosta varmastikaan löydy, koska talo on ollut aikaisemmin yksityiskoti ja huoneita on sittemmin yhdistetty luokkahuoneiksi. Luokkahuoneet olivat melko pelkistettyjä, mutta jokaisesta luokasta löytyi tietokone opettajaa varten ja videotykki. En kuitenkaan nähnyt näitä käytettävän kuin yhdellä oppitunnilla, historian tunnilla katsoimme videon Persianlahden sodasta.

 

IMG_6962

 

Oppitunneilla oltiin paikalla, opiskelijat eivät myöhästelleet ja kotitehtävät oli tehtynä. Pari kertaa näin kun opiskelija oma-aloitteisesti tunnin aluksi kertoi, että ei ole jostakin syystä tehnyt kotitehtäviä. Opiskelijat keskittyivät täysin kuuntelemiseen ja annettujen tehtävien tekemiseen, kännyköitä ei käyttänyt kukaan.

Matematiikkaa opiskellaan Unkarissa huomattavasti enemmän kuin Suomessa, lukion aikanakin siis minimissään 9 kurssia. Ja ne, jotka valitsevat laajemman oppimäärän, vähintään 13 kurssia. Kurssien painotus on aika erilainen kuin Suomen lukioissa. Geometriaa, trigonometriaa, analyyttista geometriaa ja vektoreita opiskellaan todella paljon, differentiaalilaskentaa taas huomattavan vähän. Vektoreita esim. aletaan opiskella 9. tai 10. opiskeluvuotena, mutta ne tulevat myös kahtena seuraavana vuotena astetta monimutkaisimpina. Tämä on mielestäni hyvä asia, koska asiat kertaantuvat useaan otteeseen ja jäävät näin paremmin mieleen.

 

IMG_6965

 

Viikon aikana seurasin eniten Juditin matikan tunteja, koska hän opettaa matematiikkaa englannin kielellä. Judit noudatti joitakin  perinteisiä unkarilaisia tapoja, esim. tunnin aluksi opiskelijat nousivat seisomaan ja yksi heistä tuli luokan eteen kertomaan läksyt ja poissaolijoiden nimet. Seuraavaksi tarkastettiin kotitehtävät, jos opiskelijoilla oli niistä kysyttävää. Tehtävät tehtiin liitutaululle. Dokumenttikameraa ei koulussa ollut, mutta rehtori innostui niistä niin paljon, että lupasi hankkia heti ainakin yhden, kun kerroin ja näytin kuvia netistä. Huomattavaa oli, että kotitehtäviä annettiin vähemmän kuin Suomessa. Tätä tietenkin osittain selittää se, että tunnit olivat vain 45 minuuttia, mutta ehkä myös se, että kun samat asiat tulivat opiskelijoille eteen vuosittain, niin perusasioita ei tarvinnut enää toisena tai kolmantena vuotena kerrata niin paljon. Muutenkin oppitunnit keskittyivät pitkälti teoriaan, ei sen toistamiseen lukuisten esimerkkien kautta. Opiskelijoilla ei ollut tietokoneita, tabletteja, CAS-laskimia tai edes graafisia laskimia. Jokainen kuvaaja piirrettiin käsin ja miten taitavia he olivatkaan! Jopa 15-vuotiaat osasivat sellaisia funktioita, joita Suomessa ei käsitellä edes pitkällä matikalla koko lukion aikana.

IMG_6796

Erittäin suuren vaikutuksen minuun tekivät opiskelijoiden suulliset esitykset oppitunnin alussa. Opettaja valitsi summissa yhden opiskelijan, jonka täytyi kerrata muille edellisen tunnin teoria liitutaululla ja tämä vielä englanniksi! Opettaja antoi tästä suorituksesta arvosanana 1-5. Näin muutaman uskomattoman hienon esityksen. Suuri ero ylipäänsä Suomen kouluihin olikin se, että opiskelijat joutuivat käyttämään matematiikan kieltä todella paljon. Tämä varmasti auttaa asian ymmärtämisessä ja mieleen painamisessa.

Yleensä oppitunnilla opetettiin uusi asia ja sen jälkeen opiskelijoille annettiin laskuharjoitus, jonka kaikki ratkaisivat vihkoihinsa. Opettaja kierteli luokassa ja hetken kuluttua kehotti jotakuta opiskelijoista tekemään laskun taululle. Eikä riittänyt, että opiskelija laski laskun, vaan hänen täytyi myös selittää se muille. Opiskelijoilla oli huomattavasti suurempi rooli oppitunneilla kuin Suomessa. Heidän täytyi myös tämän vuoksi koko ajan seurata opetusta, eikä kännykän näpyttelyyn olisi jäänyt aikaa. Ehkä oppitunneista tulee myös mielenkiintoisempia, jos opiskelija laskee ja selittää laskun kuin että opettaja tekisi sen. Tätä mieltä oli ainakin Judit. Yksi huomattava asia oli myös se, että oppitunneilla ei aikaa mennyt välivaiheiden tekemiseen, vaikka cas-laskimia ei käytettykään, peruslaskut olivat niin hyvin hallussa kaikilla.

Huomasin myös, että monet matematiikan opettajat vetävät yhteen vähän väliä, mitä on jo opittu oppitunnin aikana ja toisaalta uuden oppitunnin aluksi, mitä edellisellä tunnilla opittiin. Tämän käytänteen otin heti käyttöön Suomeen palattuani. Oppitunneilla ja kotona laskettiin paljon vähemmän harjoitustehtäviä, pääpaino oppitunneilla oli teorialla. Vihkotyöskentely oli upeaa, opiskelijat käyttivät värejä omaehtoisesti. Ylipäänsä opettajat kaikissa oppiaineissa tekivät hyvin pelkistetyt muistiinpanot taululle. Opiskelijat sen sijaan kirjoittivat opettajan puheesta muistiinpanoja.

 

IMG_6858

 

Jokaisena arkipäivänä kävin lounaalla kaupungin ravintoloissa yhdessä koulun rehtorin ja koulun IT-asiantuntijan kanssa. Noilla lounashetkillä keskustelimme todella paljon Suomen ja Unkarin koululaitosten eroista. Opettajat ja opiskelijat olivat aika hyvin perillä Suomen Pisa-tuloksista, mutta eivät olleet ymmärtäneet, että Suomen koululaitoksen maineesta puhuttaessa, yleensä kyse on peruskoulusta. Rehtori oli erittäin kiinnostunut meidän tietoteknisistä järjestelmistä, esittelinkin heille Wilmaa ja Fronteria. Kuulin viikon aikana paljon siitä, miten suuri merkitys hyvällä koulumenestyksellä vielä Unkarissa opiskelijoille on. Myös vanhemmat vaativat menestymistä. Opiskelijat kilpailevat toisiaan vastaan, jatkuvasti on testejä ja kilpailuja koulun sisällä, lähialueella tai koko Unkarin alueella. Ensin kilpaillaan pääsystä hyvään lukioon, sitten yliopistoon. Opiskelijat ottavat yksityistunteja, joita taas opettajat mielellään antavat. Opettajan kuukausipalkka Unkarissa on 500 €, joten yksityisoppilaillaan he tienaavat lisää. Tämä on periaatteessa laitonta, koska näistä palkoista ei makseta veroja, mutta silti kaikki tekevät sitä. Bela myös kertoi minulle, että eräs hänen erittäin motivoitunut ryhmänsä opiskeli yhden extra-tunnin lisää joka viikko klo 7.00 aamulla. Kaikkien opiskelijoiden vanhemmat olivat tähän suostuneet. En usko, että Bela sai tästä korvausta. Opettajat tekivät todella paljon ilmaista työtä opiskelijoiden menestyksen eteen. Hyvä menestyminen kilpailussa oli kunnia-asia myös opettajalle. Opiskelijahuoltoa ei kouluissa juurikaan ole. Kaikki panokset laitetaan lahjakkaisiin opiskelijoihin, heitä tuetaan. Vaikka koulut ovat periaatteessa ilmaisia, niin köyhien maalta tulevien on vaikea päästä hyviin kouluihin. Tällaisia köyhiä, lahjakkaita opiskelijoita varten on erilaisia avustusjärjestelmiä. Varga Katalinassakin oli tällaisia opiskelijoita, jotka asuivat asuntolassa .

 

IMG_6994

Viikon aikana vietettiin kansainvälistä naistenpäivää, joka on Unkarissa suuri juhla. Opiskelijat antoivat naisopettajille kukkia ja suklaata, samoin naispuolisille ystävilleen. Koulun päätyttyä opettajilla oli juhlatilaisuus, jossa miesopettajat pitivät puheen naisopettajille. Itse sain erityishuomiota, kun rehtori piti minulle oman puheen suomen kielellä! Kaikki naisopettajat saivat myös lahjaksi viinipullot.

 

IMG_6850

Viikon yksi ehdoton kohokohta oli elämäni ensimmäisen vesipallo-ottelun seuraaminen livenä. Olin etukäteen kertonut olevani innokas penkkiurheilija. Szolnokilla on Unkarin huippujoukkueet koripallossa ja vesipallossa ja jälkimmäisessä sattui olemaan liigan kärkiottelu. Katsoin matsin todella mukavan historian opettaja-Bean kanssa. Ja olihan se mukavaa katseltavaa:)  Szolnok voitti ja nousi liigan johtoon.

 

 

IMG_6993

Kävin seuraamassa venäjän alkeisryhmän oppituntia ja tutustuin sitä kautta Ilona-opettajaan, jo vähän kokeneempaan venäjän ja englannin opettajaan. Hän otti minut mukaansa tapaamaan kahta opiskelijaa, joilla olisi ollut neglannin lisäopetusta. Juttelin heidän kanssaan Suomesta ja Suomen koululaitoksesta koko tunnin. Toisena päivänä olin Ilonan mukana englannin tunnilla, jossa opiskelijat saivat kysellä minulta samoista asioista koko oppitunnin ajan. Opiskelijat tekivät todella upeita kysymyksiä ja keskustelua syntyi. Eräs opiskelija kysyi minulta, että miten paljon aikaa käytän opetuksessa matematiikan kauneudesta kertomiseen. Toinen kysyi, mitä muuttaisin Unkarin lukion matematiikan opetuksessa. Tähän vastasin, että toisin kyllä tietokoneet heidänkin oppitunneilleen sopivassa määrin, mutta en soisi niiden olevan itse tarkoitus. Nämä tunnit ja muut Ilonan kanssa käymäni keskustelut saivat itsenikin ajattelemaan monia asioita eri kantilta.

 

20170310_093551

Hauskin seuraamani tunti oli ehdottomasti rehtorin pitämä matematiikan tunti, jonka aiheena olivat trigonometriset funktiot. Tämän jälkeen hän kertoi, että seuraavana vuorossa on kunnon haaste kaikille. Selvisi pian, että suurin haaste ei ollutkaan matemaattinen vaan se, että seuraava esimerkki oli suomenkielinen. Opiskelijoiden täytyi ensin onnistua kääntämään tehtävä englannin kielelle ja vasta sitten he pystyivät soveltamaan sini-, kosini-, tangentti ja kotangentti-funktioita.

 

IMG_6812

Suomen ja Unkarin koululaitoksista käymieni kymmenien keskustelujen lisäksi kävimme iltaisin erityisesti Belan kanssa mielenkiintoisia juttutuokioita Unkarin historiasta, aluemenetyksistä, hallitsijoista yms. Toisina iltoina tutkimme Unkarin karttaa ja juttelimme eri alueiden tyypillisistä asioista, erityisesti viinialueista ja  viineistä.

 

IMG_6907

Perjantaina iltapäivällä jätin Szolnokin taakseni, matkasin takaisin Budapestiin, jonka kauppoja ja nähtävyyksiä kiersin vielä lauantai-illan koneen lähtööni saakka. Taakse jäi unohtumaton viikko Unkarissa, upea kokemus eikä vähiten ihanien, ystävällisten ihmisten. Erityisesti rehtori Lazlo Molnar sai minut tuntemaan oloni todella tervetulleeksi. Suosittelen jobshadowingia lämpimästi kaikille opettajille.

IMG_6955 (2)

Mainokset

Koulua Kataloniassa – Job Shadowing 9.2.-13.2.2016 Valencia/Pekka Rautio

Vietin vajaan viikon Kataloniassa tutustumassa paikallisiin kouluihin, opettajiin ja Teachers Training Center-toimintaan. Samalla matkalla oli mukana Vaskivuoren medialinjan opiskelijoita, jotka osallistuivat lasten ja nuorten Mice-elokuvafestivaalille. Opiskelijamme tekivät päivisin lyhytelokuvia paikallisten nuorten kanssa ja minä tutustuin espanjalaiseen koulujärjestelmään.

Koulut, joissa vierailin edustivat alempaa toista astetta(Instituto de Educación Secundaria) ja ylempää toista astetta(Educación Secundaria Superior), joka suoritetaan samoissa oppilaitoksissa kuin alempi toisen asteen koulutus. Ylempi aste kestää kaksi lukuvuotta, ja se suoritetaan yleensä 16−18 vuoden iässä. Tämä vastaa Suomen lukiota. Erona on, että opiskelijat voivat valita lukio-linjan (Bachillerato) lisäksi ammattillisen(Formación Profesional de grado medio) suuntautumisen. Suomessa tämä tarkoittaisi sitä, että samassa koulussa olisi yläaste, lukio ja ammattikoulu.

 

Ensimmäisenä kävin tutustumassa alemman toisen asteen kouluun Castellossa. IES Penyagolosa oli vankasti aidattu tavallinen koulu esikaupunkialueella. Ulkopuolisilla ei ollut sisään asiaa. Kävin seuraamassa tunteja kuvataiteessa ja musiikissa. Lähestymistapa oli hyvin perinteinen ja teoreettinen. Kuvataide muistutti enemmän geometriaa ja musiikissakin puhuttiin musiikista mutta ei juuri tehty sitä. Opettaja kertoi esim. oopperasta ja soitti lyhyitä musiikkinäytteitä. Yhtään ääntä ei laulettu eikä kukaan koskenut soittimiin. Yhdellä tunnilla tosin soitettiin nokkahuiluja. Muita soittimia ei juurikaan ollut. Yksi kitara löytyi ja pääsinkin sitä soittamaan opiskelijoille. Vastaanotosta päätellen kyseessä oli harvinainen tapahtuma. Harvoin olen saanut yhtä suuria suosionosoituksia edes konsertoidessaJ Tässä koulussa opettaja puhuu ja oppilas kuuntelee.

 

Seuraavana päivänä matkustin Valenciaan ja  sain oppaakseni paikallisen Teacher Training Venter-opettajan Oscarin. Espanjassa Teacher Training Center kurssittaa ja kouluttaa ylempien luokkien opettajia, joilla on usein taustalla joku muu  kuin opettajan koulutus.

Ensimmäisenä vierailimme Valenciassa Ensenyament Secundari Batxillerat Cicles Formatius-koulussa, joka on kuuluisa musiikinopetuksestaan. Koulu on Vaskivuoren tavoin kuuluisa musikaaleistaan. Tämä koulu olikin aivan erilainen kuin ensimmäinen vierailukohteeni. Musiikkiluokka oli täynnä soittimia ja kaikesta huokui ”tekemisen meininki”.  Opiskelijat soittivat, lauloivat ja tanssivat. Erityisen vaikutuksen minuun teki tapa, jolla opiskelijat ja opettajat kohtasivat toisensa. Se oli lämmintä, ystävällistä ja kunnioittavaa.

Koulu oli myös tunnettu robotiikan opetuksestaan, johon sain myös tutustua. Robotteja tehtiin legoista, Mbot-roboteista ja Rasberry Pi2-siruista. Opettajat olivat innostuneita ja asiantuntevia. Myös koodausta opiskeltiin. Kävin ammattiin opiskelevien tietotekniikan tunnilla ja pääsin myös keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Osa heistä oli jo aika vanhoja ja he kertoivat, että koulut olivat jääneet aikanaan kesken. Nyt nämä aikuiset opiskelivat nuorten kanssa samoissa ryhmissä. Motivaatio tuntui olevan kohdallaan. He olivat selkeästi opiskelemassa elämää varten.

Viimeisenä vierailin Valenciassa IES means Secondary Education Institute- koulussa. Lukion lisäksi koulussa opiskeltiin ammattipuolella sähkötekniikkaa ja hiusalaa. Sain vaikutelman, että useilla ammattipuolen opiskelijoilla oli oppimisvaikeuksia ja muutenkin ongelmia elämässään. Mielenkiintoista oli se, että hyvinkin erilaiset nuoret opiskelivat samassa oppilaitoksessa. Tällainen voisi Suomessakin lisätä erilaisten ryhmien välistä kanssakäymistä?

Reissun jälkeen tuli aika vahva tunne, että suomalainen koulujärjestelmä on hyvä ja tehokas. Myös opettajan ammatti on meillä arvostetumpi kuin Espanjassa. Meillä on silti opittavaa espanjalaisilta. Seurasin kadehtien tapaa, jolla ihmiset kohtaavat toisensa koulumaailmassa. Se on välitöntä, kunnioittavaa ja lämmintä. Sitä kohti! Vamos!

Job shadowing Berliinissä 8.-10.11.2017 / Jonna Vehmanen

Ajatus Erasmus+ -vaihdosta job shadowingin merkeissä alkoi kytemään kesällä 2017, kun sain tutustua kahteen mahtavaan kuoronjohtajaan ja heidän kuoronsa äänenmuodostajaan täällä Suomessa. Isännöimme Vaskivuoren lukion kamarikuoron kanssa Junges Consortium Berlin -nuorisokuoroa ainoastaan kahden päivän ajan, mutta näinkin lyhyessä ajassa pääsin näkemään tämän kuoron ammattitaitoista työskentelyä ja sain kipinän, josko pääsisin seuraamaan tätä joukkoa vielä uudestaankin.

Sain kuulla, että kuoronjohtaja Vinzenz Weissenburger johtaa Junges Consortiumin lisäksi Berliinin oopperan lapsikuoroja yhdessä äänenmuodostaja Nena Brzakovicin kanssa, joten samalla sain idean, josko pääsisin tutustumaan Berliinin oopperatalon toimintaan. Kuoron varajohtajalla Nils Jensenillä oli myös omia kuoroja Berliinissä ja kaikilla heillä kontakteja berliiniläisiin musiikkipainotteisiin kouluihin, joten koko vaihdon idea oli saada monta kärpästä samalla iskulla – mahdollisimman laulu- ja kuoropainotteisesti tietenkin! Niinpä lähdin marraskuun alussa matkaan kohti Saksaa ja Berliiniä.

 

Keskiviikko 8.11.2017
Saavuin Berliiniin puolen päivän maissa ja pikaisen hotellilla käynnin jälkeen suuntasin heti tieni kohti Staatsoper Berliniä. Vinzenz oli minua vastassa ja pääsin kolmen tunnin ajan seuraamaan oopperan lapsikuoron normaalia työpäivää; ensimmäiseksi lapsikuoron solistien harjoituksia (Monteverdin Poppean kruunaus), seuraavaksi Poppean kruunauksen ensimmäisiä pukuharjoituksia oopperan lavalla ja viimeiseksi vielä keskimmäisen lasten kuoron (main choir) harjoituksia.
Berliinin lähihistoriasta johtuen useita asioita kaupungissa on kaksin kappalein – idässä ja lännessä – ja niin myös oopperataloja (ja esimerkiksi musiikkilukioita, kuten myöhemmin sain tietää). Staatsoper Berlin sijaitsee kaupungin itäpuolella ja on juuri remontoitu rakennus – Poppean kruunaus oli ensimmäinen remontoidun salin ensi-ilta. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan oopperatalon kulisseihin – päällimmäisenä mieleeni jäivät sadat rappuset, joita kiipesimme ylös alas, ees ja taas. Olinkin unohtanut sen, miten valtavan suuri koneisto oopperassa pyörii lavan takana!
Staatsoperilla toimii kolme lapsikuoroa: beginners choir, main choir ja concert choir. Main choir ja concert choir tekevät ooppera-osuuksia ja konsertteja, beginners choir toimii taas valmentavana joukkona ja kasvattaa laulajia näihin seuraaviin kuoroihin. Oopperoiden lapsisolistit valitaan vanhimpien laulajien konserttikuorosta, joten laulajat ovat nuoresta iästään huolimatta käyneet jo melkoisen laulukoulun siihen mennessä läpi.
Seuratessani äänenmuodostaja Nenan työskentelyä kolmen lapsisolistin kanssa en voinut muuta kun taas ihailla hänen taitoaan toimia lasten ja nuorten kanssa. Nena käyttää opetuksessaan paljon kehollista ilmaisua, mikä usein johdattaa haluttuun lopputulokseen hyvin nopeasti ja mutkattomasti. Tässä muutamia yksityiskohtia, joita tein hänen teettämistä ääniharjoituksista:
Köydenveto:  kaksi laulajaa tekee yhtä aikaa saman ääniharjoituksen vetäen samalla näkymätöntä köyttä itseään kohti. Kokeillaan myös liikkeenä siten, että toinen saa vedettyä köyttä enemmän kuin toinen. Ankkuroi äänen hienosti kehoon ja lisää sointia.
Tikanheitto: tehdään ääniharjoituksena esimerkiksi kolmisointu yläoktaaviin ja korkeimmalla sävelellä tikka vapautetaan kädestä heittoliikkeen kera. Edellisen harjoituksen tapaan tuo hienosti pohjaa soinnille.
Suun ja leuan pysyminen auki koko ajan, ei ainoastaan ylhäälle mentäessä. Eri rekisterit toden totta sulautuvat helpommin yhteen kun tila pysyy koko ajan auki ja tuo vapautta kurkunpään alueelle.
Painon pysyminen tukevasti jaloilla, myös liikkeessä. Oopperaa tehdessä laulamiseen tulee paljon liikettä jo luonnostaan – Nena muistutti paljon painon pitämisestä jalkojen päällä myös liikkuessa, jotta sointi ei pääse karkaamaan pohjasta näinä hetkinä. Hyvä konkreettinen muistutus – toimi todella selkeästi kaikilla näillä lapsilla.
image1 (1)
Poppean kruunauksen lavaharjoitusten jälkeen pääsin hetkeksi vielä seuraamaan main choirin harjoituksia Vinzenzin johdolla, ja suuren vaikutuksen minuun teki hieno harjoitus-kuri ilman painostavaa tai pelottavaa ilmapiiriä. Vinzenz johti joukkojaan huumorilla, mutta kuitenkin tarkasti ja sopivan tiukasti. Hyviä ääniharjoituksia tarttui monta mukaan ja lisäksi seuraavia huomioita:
Kuunteluharjoitus/reagointi: Vinzenz soitti pianolla soinnun, josta laulettiin jokin ennalta sovittu ääniharjoitus. Sen jälkeen pidettiin selkeä tauko ja soitettiin uusi sointu, joka ei ollut missään loogisessa suhteessa edelliseen sointuun, ja jälleen laulettiin soinnun päälle sama ääniharjoitus. Tätä tehtiin ketjussa monta sointua peräkkäin ja harjoitettiin kuulemisen kautta nopeaa reagointia eri sävellajeihin.
Liioittelu toimii etenkin lapsikuorolaisten kanssa erinomaisesti. Harjoitettavan kappaleen ollessa rytminen ja paljon tekstiä sisältävä haettiin rytmisyyttä konsonanttien esiin kaivamisella liioitellen – lopputulos oli sopivan ryhdikäs, mutta kuitenkin soiva.
image2 (1)
Oopperatalolla vierailemisen jälkeen pääsin käymään illalla vielä Nilsin johtaman Vocantare-kuoron harjoituksissa. Kuoro koostuu amatöörilaulajista, jotka ovat selkeästi kuitenkin laulaneet kuoroissa jo jonkin tovin. Kokoonpano oli reilu 20-henkinen ja miesääniä oli rivistössä mukavasti, hieman alle puolet. Tälläkin kuorolla, kuten monella saksalaisella kuorolla, tuntuu olevan mukavan lämmin ja kantava perussointi, jota oli miellyttävää kuunnella. Kuoro harjoitteli pääasiassa tulevan viikonlopun konserttia varten ja erityisesti mieleeni jäivät Brahmsin motetti “Warum ist das Licht gegeben?” sekä muutamat yksinkertaiset, mutta äärimmäisen kauniit saksalaiset kansanlaulusovitukset.
Ääniharjoitukset olivat monipuolisia ja toimivia, ja jälleen otin niistä monta myös omaan käyttööni. Harjoituksen lomassa pääsin myös hieman itse töihin ja opettamaan kuorolle sovitustani suomalaisesta kansanlaulusta “Läksin minä kesäyönä käymään”. Nils toimi harjoituspianistina (saksalaisilla kuoroilla taitaa muuten olla miltei aina harjoituspianisti käytettävissä harjoituksissa, joko palkallinen tai joku soittotaitoinen kuoron riveistä!) ja minä sain keskittyä täysin kuoron kanssa tekemiseen. Tuo 20 minuutin workshop oli jännittävä, mutta erittäin opettavainen ja hauska! Saimme kahlattua kolmisivuisen kappaleen suunnilleen läpi ja suurimmat haasteet löytyivät oletetusti rakkaasta Suomen kielestä. Ä ja Ö osoittautuivat vaikeimmiksi vokaaleiksi (laulun ensimmäinen fraasi onkin todellista näiden vokaalien riemujuhlaa) – onnistuminen on todella paljon kiinni kielen asennosta. Saksalaiset tahtovat myös aspiroida konsonantteja hyvinkin ahkerasti, ja esimerkiksi t-kirjain tuotti myös yllättäviä haasteita (“lintuset”, “kuuntelin”). Treeni kuitenkin tuotti yllättävän nopeasti tulosta ja Nils osasi myös hienosti tarjota kuorolleen apukeinoja ääntämiseen. Vocantaren harjoitusten jälkeen palasin hotellille väsyneenä mutta todella inspiroituneena koko päivästä!
image3 (1)
Torstai 9.11.2017
Aamiaisen jälkeen pääsin tutustumaan Berliinin kahdesta musiikkilukiosta toiseen, itäpuolella kaupunkia sijaitsevaan Händel Schuleen. Koulussa toimii lukion lisäksi musiikkipainotteiset 5.-9. -luokka-asteet ja koulu on tunnettu etenkin laadukkaasta orkesteri- ja kuorotoiminnastaan. Koulu on erittäin haluttu opiskelupaikka, joten hakuprosessi on vaativa ja seula tiukka. Koulussa onkin paljon lahjakkaita nuoria muusikonalkuja, erityisesti klassisen musiikin instrumenteissa, ja moni jatkaakin lukion jälkeen suoraan ammattiopintoja yliopistotasolla.
Aluksi sain kierroksen koulun tiloissa (lähinnä niissä, missä on musiikinopetusta) ja tapasin koulun henkilökuntaa. Aivan ensimmäiseksi vaikutuin koulun omasta, kattavasta nuottiarkistosta, joka sijaitsi musiikinopettajien työhuoneen yhteydessä. Hyllyt pursuivat orkesteri- ja kuoromusiikin klassikoita, järjestelmällisesti saksalaiseen tyyliin aakkostettuina ja selkeästi partituurit ja stemmalaput lajiteltuina. Musiikinopettajilla oli siis helposti saatavilla valtavan suuri ohjelmistopankki, josta valita teoksia konserttiin kuin konserttiin. En voinut muuta kuin ihastella ja ihmetellä!
Händel Schulen yhteyteen oli vuosi sitten valmistunut upouusi juhlasali – parempi termi olisi oikeastaan konserttisali, sillä niin hieno akustiikka tilassa oli. Lava oli suuri ja mahdollisti käytännössä kokonaisten orkestereiden harjoittelemisen siellä. Koulun yläkerrassa sijaitsi peräti kaksi (!) kuoroluokkaa – huoneita, jossa oli kuoroportaat tuoleineen ja nuottitelineineen valmiiksi aseteltuina flyygeleiden ympärillä. Tilojen puolesta siis aivan huikeat fasiliteetit ajatellen yhteismusisointia!
image4 (1)
Iltapäivällä pääsinkin sitten seuraamaan koulun tyttökuoron, Canta Chiaran harjoituksia. Tyttökuorossa laulaa arviolta 50 laulajaa – kokoonpano on siis melkoisen suuri – ja kuoro harjoitteli toisessa yläkerran luokista samaan aikaan koulun sekakuoron kanssa. Opiskelijat saavat valita jomman kumman kuoroista ja mitä ilmeisemmin molempiin riittää tasaisen hyvin laulajia. Molemmilla kuoroilla on omat äänenmuodostajat (jotka toimivat myös ymmärtämäni mukaan harjoituspianisteina) sekä omat kuoronjohtajat.
Canta Chiaran äänenmuodostaja piti tyttökuorolle noin varttitunnin monipuolisen äänilämmittelyn, josta sain taas omaan kokoelmaani monta hyvää harjoitusta. Muutamia huomioita, joita kirjasin itselleni jälleen ylös:
Konsonantti-harjoitukset kropan herättäjänä. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon tyttökuorossa teetettiin erilaisia kehoa/tukea herätteleviä harjoituksia (mm. “fff”, “ttt”, “sss”, “ptk”, “sfz” eri tavoilla toistaen), joiden tarkoituksena oli selkeästi herätellä ja muistutella oman kropan mukana olemisesta laulaessa. Lyhyet harjoitukset toimivat tehokkaasti ja niitä tehtiin paljon myös varsinaisten laulullisten ääniharjoitusten välissä.
Ääniharjoitusten välissä äänenmuodostaja teetätti myös paljon vapaita liukuja esimerkiksi huuli- tai kielitäryillä, jotka oivasti vapauttivat sointia ja poistivat liikaa puristamista ja yrittämistä enemmän keskittymistä vaativien ääniharjoitusten lomassa.
Tunnin aikana harjoiteltiin Frozen-elokuvasta tuttua “Vuelie” -kappaletta (sovitus “Maa on niin kaunis” -virrestä) ja Canta Chiaran johtaja Carsten Schultze teki oikein perusteellista työtä kuoronsa kanssa. Satuin kiinnittämään huomiota sanallisten ohjeiden valtavaan määrään – kenties siksi, etten oma saksan kielen taitoni on kuitenkin hieman puutteellista – ja samalla tulin taas pohtineeksi ylipäänsä erilaisten ohjeistusten antamista laulajille harjoituksissa. Yhä enemmän olen vakuuttunut yksinkertaisesta säännöstä “anna lyhyt ja selkeä ohje kuorolaisille ja kokeile heti perään”. Näin ilmaan ei jää ainoastaan sanahelinää (jonka hyvällä tuurilla vain puolet laulajista kuulee), vaan johtajan toive menee konkreettisemmin perille koko joukolle. Ja mikäli aika vielä sallii niin heti vielä toisto perään, jotta muistijälki vahvistuu – puhu siis vähemmän, tee enemmän!
Iltapäivällä matkasin vaihteeksi kaupungin länsipuolelle, jossa Junges Consortium Berlin – kesäkuulta itselleni tuttu nuorisokuoro – piti toisen viikoittaisen harjoituksensa varajohtaja Nilsin johdolla. Ohjelmistossa oli tällä kertaa joulukonsertin kappaleita sisältäen itselleni monta tuttua mutta myös monta uutta ja raikasta joululaulua.
Nilsillä on ihailtavan monipuolinen ote ääniharjoituksiin, vaikkakin kuorolla on virallisesti myös oma äänenmuodostaja Nena, joka tänä torstaina oli estynyt harjoituksista ollessaan kiinni oopperalla. Äänenavauksen yhteydessä tuli itselleni jälleen hyvä muistutus siitä, miten kehollisuutta kannattaa viljellä laulamisessa paljon, aina kun mahdollista. Yksi hyvä ja yksinkertainen esimerkki on vapaasti kävely ympäri tilaa ääniharjoitusten aikana – miten paljon tällainen yksinkertainen liike vapauttaakaan sointia! Kuoro on instrumenttina usein aika staattinen ja kappaleet luovat omat rajoitteensa suuremmalle liikkumiselle, mutta aina kun on mahdollista, olisi hyvä antaa liikkeen tukea laulamista. (Erilaiset kuorokoreografiat ovatkin sitten aina asia erikseen ja ainakin itselleni vain pitkän harkinnan tulosta.)
Ohjelmistossa itselleni tuttuja kappaleita olivat mm. Poulencin “O magnum mysterium” ja Tavenerin “The Lamb”, jotka molemmat ovat haasteellisia erityisesti harmonian näkökulmasta. Stemmat ovat välillä epäloogisia, peräti omituisia, ja tällaisten kappaleiden harjoittamisessa piano on kyllä ensisijainen ja oiva apuväline. Myös erilaiset harmoniset tukipisteet, yksittäiset sävelet, auttavat usein kokonaisuutta pysymään kasassa ja näiden sanallistaminen laulajille olisi aina ensisijaisen tärkeää.
image5
Harjoitusten loppupuoli sujui leppoisasti videotervehdyksiä vaihtaen oman kuoroni eli Vaskivuoren lukion kamarikuoron kanssa – suut täynnä Fazerin sinistä tietysti!
Junges Consortiumin harjoitusten jälkeen illalla kävimme vielä yhdessä syömässä Nilsin, Nenan ja Vinzenzin kanssa ja vaihdoimme paljon ajatuksiamme ja kokemuksiamme erityisesti saksalaisesta ja suomalaisesta kuoro-ohjelmistosta. Kuinka virkistävää onkaan saada rupatella ulkomaisten kollegoiden kanssa!
Perjantai 10.11.2017
Aikaisin aamulla suuntasin jälleen kohti Händel Schulea ja tarkoituksenani oli mennä kuuntelemaan 6.-8. -luokkalaisten (Das Jugendsorchester) orkesteriharjoituksia koulun uuteen juhlasaliin. Tähän valmentavaan orkesteriin ei ole pääsykokeita ja sitä johti musiikinopettaja Heike Scharffenberg. Saksassa muuten koulujen musiikinopettajilla on aina lisäksi jokin toinen opetettava aine – ajatus, joka itsestä tuntuu aika hurjalta! – ja orkesterinjohtajan toinen opetettava aine oli englannin kieli. Täytyy sanoa, että olen ehdottoman onnellinen siitä, että saan keskittyä työssäni vain ja ainoastaan musiikin opettamiseen!
Händel Schulessa toimii yhteensä kolme orkesteria, joista Jugendsorchester on keskimmäinen. Pienimpien orkesterissa soittavat kaikki 5. -luokkalaiset (Kleines Orchester) ja kaikista pisimmälle edistyneiden soittajien orkesterissa 9.-12. -luokkalaiset (Das Jugendsinfonieorchester). Kuuntelemani orkesteri on siis näiden kahden orkesterin välissä ja siinä soittavat pyrkivät sitten sinfoniaorkesteriin – kokoonpanoon, jossa soitetaan aivan oikeita sinfonisia teoksia.
Vaikka tähän nuorimmaisten orkesteriin ei ollutkaan pääsykokeita, olin todella hämmästynyt orkesterin korkeasta tasosta! Toiminta oli erittäin ammattimaista – lähtien konserttimestarista ja äänenjohtajista – ja oli mahtavaa nähdä, miten oppilaat todella olivat omistautuneita asialle, ihanasta opettajasta puhumattakaan. Kokoonpanon balanssi lähenteli oikean sinfoniaorkesterin kokoonpanoa (mm. jousisto oli todella suuri verrattuna puhaltimien määrään), jonka johdosta kappaleet soivat tasapainoisesti ja rikkain sointivärein.
Orkesteri harjoitteli E. Humperdinckin “Hannu & Kerttu” -sarjan osia sovitettuina nuorille soittajille ja tuntui, että istuin vain monttu auki koko harjoituksen ajan. Orkesteri luki joitain osia läpi yhdessä ensimmäistä kertaa ja soittajien prima vista -taidot olivat aivan huikeat. Harjoituksessa päästiin todella nopeasti kiinni itse musiikin tekemiseen ja edistys oli huimaa.
image6
Tällä orkesterilla on viikottaisten yhteisten harjoitusten lisäksi stemmaharjoitukset, jossa harjoitellaan soitinryhmittäin (esim. alttoviulut, puupuhaltimet) stemmoja läpi. Tämä tietysti nopeuttaa tekemistä yhteisissä harjoituksissa valtavasti – kuinka tehokasta olisikaan pitää viikottaisten kuoroharjotusten lisäksi viikottaisia stemmaharjoituksia yhteisen soinnin ja stemmojen hiomiseksi. Pohdin harjoitusten lomassa myös sitä, kuinka tärkeää on treenauttaa yksittäisiä stemmoja erikseen myös koko ryhmän kesken, se avaa nimittäin jokaisen soittajan korvia taas aivan eri lailla kuuntelemaan toisen stemman tärkeitä kulkuja ja melodisia paikkoja. Pätee jälleen siis sekä orkesteriin että kuoroon!
Aamupäivän jälkeen suuntasin tieni vielä Nenan omalle laulustudiolle (Institut fur Gesang), jossa seurasin kolmen ammattilaulajan laulutuntia. Itselleni oli hyvä muistutus seurata nimenomaan ammattiopiskelijoiden tunteja ja huomata, että samat äänenmuodostukselliset ohjeet ja vinkit pätevät myös tällä tasolla – toki lähtökohdat ovat aivan eri kuin esimerkiksi lapsilla ja nuorilla, mutta klassisen laulun estetiikka kuitenkin on ja pysyy. Hengitys pohjaan, kropan sisäiset sointitilat käyttöön, tuen elastisuus – ja ylipäänsä kaikenlainen vapaus. Laulajat lauloivat aivan ihanaa ohjelmistoa; Mozartin Taikahuilun aarioista Schumannin liedeihin ja voinkin vain todeta, että käytännössä puhtaasti vain nautin musisoinnin kuuntelemisesta tuon kolmen tunnin ajan.
image7
Perjantai-iltapäivänä ehdin vielä harrastaa hiukan turismia Berliinissä ja aikaisin lauantai-aamuna lensin takaisin koti-Suomeen taskut täynnä uusia kokemuksia.
Oli mahtavaa huomata tällä matkalla, miten yleismaailmallinen kieli musiikki on. Vaikka kaikki opetus tapahtui pääosin saksan kielellä, oli sen seuraaminen suhteellisen vaivatonta. Toki aikoinani opiskelemasta A-saksasta oli hyötyä siinä, että pystyin suhteellisen vaivattomasti seuraamaan tunteja, mutta oli mahtavaa kiinnittää huomiota eri opettajien tapaan tuoda asioita esiin non-verbaalisesti, musiikin avulla. “More action, less talk” voisi olla itselle hyvä lause pitää mielessä jatkuvasti. Kyllähän se musiikin oppiminen ja opettaminen on parhaimmillaan nimenomaan sitä musisointia itseään.
Tästä Berliinin job shadowing -vierailusta jäi minulle kaiken kaikkiaan erittäin hyvät muistot ja suosittelen vastaavanlaista vierailua ehdottomasti kaikille kollegoilleni! Yhteydenpito saksalaisten kollegoiden kanssa on jatkunut edelleen ja seuraavaksi Vaskivuoren lukion kamarikuoro vierailee toukokuussa 2018 Junges Consortiumin luona Berliinissä – toivottavasti tällaista kuoro- ja opettajavaihtoa tulee jatkossa vielä lisääkin!
Jonna Vehmanen
Vaskivuoren lukio
Kuoronjohtaja ja musiikinopettaja
https://junges-consortium-berlin.de/de/ueber-uns/
https://vocantare.de/
http://www.haendelgym.de/pages/news.php

Dyslexia in teaching environment 17.-21.10.2016

Arja Koponen, Vaskivuoren ja Sotungin lukion erityisopettaja osallistui 17. – 21. 10. 2016

”Dyslexia in teaching environment” kurssille

Järjestäjä: York Associates, York , Englanti

Kurssin tavoitteet järjestäjätaho ilmoitti seuraavasti:

Dyslexia in the Teaching Environment

By following this course, you will develop an understanding of the challenges of teaching adults with dyslexia. You will learn how to recognise the traits of dyslexia, break down any misunderstandings about the condition, manage learning styles, create trust with learners, recognise different types of discriminatory or exclusive behaviour and become familiar with areas of EU law concerning dyslexia.

Osallistujat: 7 opettajaa: 3 italialaista ja 2 puolalaista alakoulun opettajaa ja Suomesta kaksi lukion erityisopettajaa (Vantaa ja Espoo).

Kouluttajana oli englannin kielen opettaja, jolla itsellään oli dyslexia. Kouluttaja oli koko viikon sama. Koulutustapana oli pelkkä luennointi. Kurssiin ei kuulunut retkiä eikä tutustumiskäyntejä esim. kouluun. Kahtena iltana tarjottiin iltaohjelmaa: kiertokävely Yorkin kaupungissa ja toisena iltana whiskitasting. Molemmat olivat maksullisia. Kurssin kouluttaja oli näissäkin vetäjänä. Emme osallistuneet niihin.

Alussa meiltä kysyttiin, mitä odotimme kurssilta. Minä odotin kurssilta uusia näkökulmia työhöni, antoisia keskustelua ja kokemusten jakamista, jopa uusia opetusmetodeja mm. tietotekniikan käyttöä lukivaikeuksisten nuorten/ aikuisten opetuksessa. Tiivistettynä: Missä mennään Englannissa omalla alallani?

Kouluttaja kiteytti avausluennossaan kurssin kolme tärkeää linjausta, johon viikon koulutus tulisi nojaamaan:

1. Dyslexia on lahja

2. Lukivaikeuksiset ihmiset ovat keskivertoa älykkäämpiä ja lahjakkaampia

3. Useimmat dyslektikot Englannissa ovat miljonäärejä

Mainittakoon, että minä ja kollegani olemme molemmat pitäneet Suomessa lukuisia koulutuksia opettajille kuin myös olemme osallistuneet melkein kaikkiin mahdollisiin alan koulutuksiin, jota Suomessa on ollut tarjolla viimeisen 9 vuoden aikana. Osallistuimme myös Italiassa vastaavalle kurssille vuonna 2009.

Joten uskalsimme kohteliaasti kysyä:, mihin nämä kolme aiemmin mainittua näkökulmaa perustuvat? Onko asiasta tehty tutkimuksia ? Kerroimme myös lyhyesti Suomen tilanteen. Meillähän tehdään jatkuvasti monialaista ja tutkimusta dyslexiasta ja ylipäätänsä oppimisvaikeuksista. Kaikki opettajille jaettava tieto perustuu tutkimukseen. Yliopistot ja koulutustahot ovat tiiviissä yhteydessä keskenään. Yritimme kertoa, että Suomessa ajatellaan asiasta hieman eri lailla, realistisemmin: kartoitetaan oppimisvaikeudet systemaattisesti ja annetaan resurssien mukaan tukea eri kouluasteilla.

Kouluttajalta saimme vastauksen, että tämä on nykykäsitys Englannissa. Keskustelua ei syntynyt viikolla sen enempää. Kuuntelimme kouluttajaa kiltisti ja vertailimme itseksemme Suomen tilannetta.

Olimme kiinnostuneita siitä, miten aikuisten (nuorten) lukivaikeutta tunnistetaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä englannin kielisiä vastaavia testejä, mitä itse työssä käytämme. Pyysimme niitä nähtäväksi. Kouluttaja lupasi tuoda niitä loppuviikolla. Emme nähneet yhtään ainoa testiä .

Kouluttaja kirjoitti luentomuistiinpanot taululle ja kysyi meiltä : Mistä näette, että minulla on lukivaikeus? Yhden päivän kävimme läpi ”Dyslexia-friendly” – nettisivuja. Se oli tietotekniikan hyötykäytön osuus. Muut aiheet, joita kouluttaja omasta näkökulmastaan sivusi, ovat Suomessa olleet ajankohtaisia vuosia sitten (mm. oppimistyylit, väärinymmärrykset oppimisvaikeuksista)

Summa summarum: Koulutus ei vastannut annettuja tavoitteita eikä myöskään omia toiveita ja odotuksia.

Kurssin paras anti oli se, että kouluttaja itse oli hyvä esimerkki siitä, että lukivaikeus ei ole este tai hidaste opiskelulle ja elämässä menestymiselle. En kuitenkaan allekirjoita noita kolmea teesiä, joilla hän kurssin aloitti. Näkemyksen voi ymmärtää siten, että positiivinen asenne parantaa lukivaikeuksisten itsetuntoa ja auttaa hyväksymään oman tilanteen. En kuitenkaan ole ihan varma, onko tämän yhden kouluttajan näkemys vallalla koko Englannissa.

Ps. Italian vastaava kurssi 8 vuotta sitten oli loistava! Sen järjesti koulutus –ja tutkimusyksikkö l’Arcobaleno Reggio Emilian kaupungissa.

Tiina Rajamäki Structured Study Visit & Training Seminar in Iceland

Osallistuin opettajille tarkoitetulle Erasmus+ -kurssille Reykjavíkissa, Islannissa 23.-30.4.2016. Kurssin tavoitteena oli tutustua islantilaiseen koulujärjestelmään.

 

Kurssilla oli kaikkiaan yli 60 opettajaa 17 Euroopan maasta. Luentojen kuuntelemisen lisäksi  vierailimme kolmessa koulussa, tapasimme paikallisia opettajia ja seurasimme oppitunteja.

Islantilainen koulukulttuuri on monessa suhteessa samankaltainen kuin suomalainen: epämuodollinen ja yksilöllisyyttä korostava. Valinnaisuutta on kuitenkin enemmän

Antoisinta oli ehdottomasti vaihtaa kokemuksia muiden kurssilaisten kanssa erilaisista koulujärjestelmistä ja -kulttuureista. Kurssilla oli alusta asti hyvä yhteishenki ja avoin, mutkaton ilmapiiri. Jo parin päivän jälkeen kävimme vilkkaita keskusteluja Ranskan, Espanjan, Italian ja Saksan koulujärjestelmien eroista.

 

tiina-kuvat-seinallla

Suomalaisen koulujärjestelmän hyvä maine oli kiirinyt eteläeurooppalaisten opettajien korviin, ja monet heistä halusivat tietää tarkalleen, miten Suomessa asiat tehdään. Useampi heistä oli tulossa seuraavaksi Suomeen opintomatkalle, joten ehkä tapaan heitä vielä uudestaan.

 

Meille oli myös varattu yksi iltapäivä aikaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden jakamiseen. Itse  esittelin Vaskivuoren äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien Seppo-alustalle tekemää Kirjailijoiden Helsinki -mobiilipeliä.

 

Kävimme kurssin puitteissa myös katsomassa Reykjavíkin lähellä sijaitsevia luonnonnähtävyyksiä: Geysiriä, Gullfossin vesiputousta, Keriđin kraaterijärveä sekä kohtaa, jossa Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat ovat erkaantuneet toisistaan.

Reykjavíkin erikoisuuksista täytyy mainita myös geotermisellä energialla lämmitettävät ulkoilmauimalat, joiden kuumissa altaissa kävimme lillumassa monesti päivän päätteeksi.

 

tiina-joukko-rannalla

 

Islannin kielellä on vain noin 300 000 puhujaa, mutta islanninkielinen kirjallisuus on maailmankuulua. Keskiajalla muistiin kirjoitetut saagat ja Edda-eepokset sekä Nobel-kirjailija Halldor Laxnessin teokset ovat tunnetuimpia esimerkkejä, mutta myös monet islantilaiset nykykirjailijat, esimerkiksi Vigdis Grimsdottir ja dekkarikirjailija Arnaldur Indriđason, ovat käännösten myötä tulleet tutuiksi suomalaisillekin lukijoille. Islantilaiset ovat syystä ylpeitä tarinoistaan, ja monet heistä ovat myös itse loistavia tarinankertojia.

 

Olin etukäteen suunnitellut vierailevani Reykjavikin kaupunginmuseossa; olin kuullut, että sen pohjakerroksessa olisi näytillä vanhoja saagakäsikirjoituksia. Valitettavasti niitä ei enää turvallisuussyistä pidetä esillä, mutta katsoin joka tapauksessa laajahkon Islannin taidetta, kulttuuria ja historiaa esittelevän näyttelyn. Kävimme myös kurssin puitteissa opastetulla kierroksella Islannin kansallismuseossa.

 

tiina-kasikirj

 

Reissu synnytti innostuksen tutustua paremmin islantilaiseen mytologiaan ja saagoihin. Kehittelin jo kurssin aikana tehtäviä, joiden kautta voi tutustua vertaillen suomalaiseen ja islantilaiseen mytologiaan.

 

Linnuista pitävälle Islanti on paratiisi, ja jopa Reykjavíkin keskustassa ja kaupungin edustalla sijaitsevalla Viđeyn saarella saattoi nähdä paljon lintuja, esimerkiksi haahkoja, myrskylintuja, kapustarintoja, taivaanvuohia, korppeja ja kottaraisia.

 

tiina-satama

 

Sää oli koko viikon uskomattoman hyvä. Olin varautunut siihen, että Islannissa sataa lähes aina, mutta aurinko paistoikin koko viikon ajan. Avarilla paikoilla ja rannoilla kuitenkin tuulee koko ajan niin, että tukka on lähteä päästä.

tiina-ranta

 

Kurssi auttoi monella tavalla näkemään tarkemmin, mikä omassa koulussani ja suomalaisessa koulujärjestelmässä on hyvää ja erityislaatuista. Toisaalta oli inspiroivaa ja avartavaa kuulla, miten kollegat tekevät työtään eri Euroopan maissa.

 

Tiina Rajamäki

 

Moona Nevalainen Jobshadowing Kroatiassa Dubrovnikissa 6-12.6.2016

Vietin kesän ensimmäisen viikon valloittavassa ja äärettömän kauniissa Dubrovnikissa. Pelkästään maisema bussin ikkunasta lentokentältä kaupunkiin matkatessa sai vakuuttuneeksi kohdevalinnasta, eikä +28 lämpötilakaan haitaksi ollut.

mona2

Ensimmäisenä päivänä pääsin tutustumaan vaihtokouluuni Umjetnicka Skola Luke Sorkočevića Dubrovnik, joka on suoraan suomennettuna Taidekoulu Luka Sorkočević Dubrovnik, nimetty paikallisen säveltäjäkuuluisuuden mukaan. Koulussa on mahdollista tanssin lisäksi opiskella pääaineenaan musiikkia tai kuvataidetta. Opiskelijat valitaan kouluun lapsena, suurin piirtein esikouluikäisenä. Kyseisessä koulussa on mahdollista opiskella yläkoulun loppuun asti, lukio-opintoihin pitää lähteä pääkaupunkiin Zagrebiin. Koulussa oli ennen tanssilukio, mutta se lakkautettiin.

Pääsen seuraamaan paljon opetusta, tapaamaan opettajia ja jopa näkemään 2. luokkalaisten päättökokeen. Koulun päälaji on baletti, jota harjoitellaan joka arkipäivä. Tanssisaleja on rakennuksessa kaksi. Jokaisella luokalla on oma opettajansa sekä oma säestäjä, joten jokaisella tunnilla pääsee nauttimaan livemusiikista. Opiskelu on kurinalaista, mutta opettajien ja oppilaiden välit näyttävät lämpimiltä. Nuorimmat tanssijat pyytävät opettajalta apua hiusten letityksessä ennen tuntia ja vanhimmat vitsailevat väsymyksestään. Koulu on sen verran pieni, tällä hetkellä 73 oppilaista, jotta kaikki tuntevat toisensa. Tämä luo selkeästi hyvää ja kodinomaista tunnelmaa taloon.

 

Pääsin haastattelemaan vanhimpia opiskelijoita heidän tuntinsa jälkeen. He kertoivat että päivät ovat pitkiä ja rankkoja. Tanssitunti, viulutunti, kouluun ”to do ordinary subjects”, toinen musiikin tunti, balettitunti, lisää tavallisia oppiaineita. Asiaa hankaloitti se, etteivät kaikki tunnit ole samassa rakennuksessa, vaan baletin jälkeen matematiikan tunnille mentiin bussilla. Nuoret sanoivat että he esiintyvät noin neljä kertaa vuodessa, opettajien tekemillä esityksillä. Kiinnostusta omien esitysten tekoon ja muiden tanssilajien kokeiluun löytyisi, muttei tiukkaan lukujärjestykseen on hankala saada mahtumaan uusia asioita.

Opettajat vaikuttavat aidosti kiinnostuneilta työstään sekä opettamistaan lapsista ja nuorista. Opetin myös itse nuorille lyhyet näytteet nykytanssista, joka oli osalle aivan uusi asia. Oppilaat lähtivät kuitenkin innolla mukaan ja olivat motivoituneita työntekijöitä.

Turismiakin pääsin harrastamaan; vanhakaupunki, rannat ja Lokrumin kuvankaunis saari tulivat tutuiksi. Ruoka oli törkeän hyvää ja ihmiset ystävällisiä.

Viikko oli hyvin antoisa ja antoi perspektiiviä erilaisista opetustavoista sekä opetussuunnitelmista. Tanssi on laaja aine, jonka alle mahtuu paljon mielipiteitä ja koulukuntia. Vietettyäni viikon klassisen baletin perinteisessä maailmassa, sain muistutuksen sen hienouksista sekä haasteista. Tämä auttoi myös ymmärtämään omia pedagogisia valintoja syvemmin, toi perusteluja omiin arvoihin ja mielipiteisiin.

Pääsin haastattelemaan vanhimpia opiskelijoita heidän tuntinsa jälkeen. He kertoivat että päivät ovat pitkiä ja rankkoja. Tanssitunti, viulutunti, kouluun ”to do ordinary subjects”, toinen musiikin tunti, balettitunti, lisää tavallisia oppiaineita. Asiaa hankaloitti se, etteivät kaikki tunnit ole samassa rakennuksessa, vaan baletin jälkeen matematiikan tunnille mentiin bussilla. Nuoret sanoivat että he esiintyvät noin neljä kertaa vuodessa, opettajien tekemillä esityksillä. Kiinnostusta omien esitysten tekoon ja muiden tanssilajien kokeiluun löytyisi, muttei tiukkaan lukujärjestykseen on hankala saada mahtumaan uusia asioita.

mona1

Opettajat vaikuttavat aidosti kiinnostuneilta työstään sekä opettamistaan lapsista ja nuorista. Opetin myös itse nuorille lyhyet näytteet nykytanssista, joka oli osalle aivan uusi asia. Oppilaat lähtivät kuitenkin innolla mukaan ja olivat motivoituneita työntekijöitä.

Turismiakin pääsin harrastamaan; vanhakaupunki, rannat ja Lokrumin kuvankaunis saari tulivat tutuiksi. Ruoka oli törkeän hyvää ja ihmiset ystävällisiä.

Viikko oli hyvin antoisa ja antoi perspektiiviä erilaisista opetustavoista sekä opetussuunnitelmista. Tanssi on laaja aine, jonka alle mahtuu paljon mielipiteitä ja koulukuntia. Vietettyäni viikon klassisen baletin perinteisessä maailmassa, sain muistutuksen sen hienouksista sekä haasteista. Tämä auttoi myös ymmärtämään omia pedagogisia valintoja syvemmin, toi perusteluja omiin arvoihin ja mielipiteisiin.

Skuggande i Lund 26.-30.9.2016 Kollegan varjostustehtävissä

Taustatiedot

Lund on kaunis historiallinen yliopistokaupunki, 116 834 asukasta, 10 minuutin junamatkan päässä Malmösta. Kahviloita on paljon, isoja kirkkoja kolme. Kaupat sulkeutuvat klo 18. Kulttuuritalo, taidehalli ja muutama museo sulkevat neljältä. Museoista kolme on tällä hetkellä kokonaan kiinni. Kaksi päivää paistaa aurinko ja mittari nousee lähes 20 asteeseen. Kaksi päivää tuulee niin että kastanjapuut täytyy kiertää, koska ne tykittävät pähkinöitä päähän ja se sattuu.

Spykenissä, siis vierailemassani lukiossa, on 1100 opiskelijaa ja henkilökuntaa 120 (93 opettajaa, joista 15:n sukunimi alkaa s-kirjaimella [1] ). Seuraamani 2. vuosikurssin teatterin opetusryhmän koko oli 16, ja 3. vuosikurssin ryhmän koko oli kuusi. Oppitunnit olivat kahden tunnin mittaiset. Estetiska kommunikation [2] -tunti kesti 75 minuuttia. Kurssilla oli 32 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Kommunikoin ruotsiksi ja vaihdan englantiin kun en löydä sanoja. Kaikki ymmärtävät.

Minulla on ystävä Tukholmassa. Kävin hänen luonaan viime kesänä ja kysyin tunteeko hän lukiossa teatteria opettavia opettajia. Ystävälläni on miesystävä, jolla on sisko. Sisko opettaa teatteria Lundissa, Spykenissä. ”Kontakta henne. Hon ska älska att träffa dig.” Otin yhteyttä siskoon. Hänen nimensä on Olivia. Eipä aikaakaan, kun istuin junassa Tukholmasta Lundiin.

Diskuteerausta

Ensimmäinen tunti, tiistai 27.9. klo 14.20-16.20, 2. vk:n teatteriopiskelijoiden tunti

He ovat valinneet esitettäväksi Dennis Magnussonin näytelmän Klass. He ovat vaikean tehtävän edessä; roolien jako. Roolien jakoon liittyy vaiettuja toiveita, pettymystä, huonommuuden tunnetta, yllätyksiä, innostusta, varovaisuutta ja ryhmittymistä. Toiveet kirjoitetaan ujostellen paperilapulle, koska muuten salaisia toiveita ei koskaan saada tietää. Niitä ei uskalleta sanoa ääneen. Myötäelin jo ennalta opettajan vaikeaa tehtävää sovitella kaikkien toiveet ja huolet parhain päin. Vaan mitä tekevät ruotsalaiset? He keskustelevat.

Läraren: ”Ska vi diskutera om vilka roller ni vill göra?”

Studenter: ”Ja!”

Läraren: ”Vad bra! Adam, vill du börja? Har du haft tillräckligt tid att läsa manusen?”

Adam: ”Ja! Och jo! Jag vill vara Peter.”

Andra studenter: ”Ja, den rollen passar dig bra.”

Läraren: ”Vill någon annan också göra Peter?”

Opiskelijat ovat hiljaa.

Läraren: ”Vad bra! Johanna, vilken roll vill du göra?”

Johanna: ”Jag vill göra gärna Anneli, men om någon annan vill den så är jag jätte intresserad också i Agneta eller Malin”

Näin keskustelu jatkui kunnes roolit oli jaettu ja muutamien kohdalla roolivaihtoehtoja soviteltu. Ratkaisun löytyminen oli yhteinen hyvä ja tavoite. Opettaja antaa palautetta opiskelijoille siitä, miten valmiita (”Vad mogna ni är!”) keskustelijoita opiskelijat ovat. Googlaan ”diskussion som undervisningsmetod”. Artikkeleiden määrä on henkisiin ja älyllisiin rahkeisiini nähden ylivoimainen, mutta poimin vilkaistavaksi yhden. Se alkaa näin: ”Studenters lärande stimuleras av aktivt deltagande. Undersökningar har visat att diskussioner är den mest effektiva undervisningsformen för att öka studenters inlärning (McKeachie 2002: 31). Muistan oman ohjausryhmäni toiveen muutaman vuoden takaa: Eikö voitaisi keskustella enemmän?

Keskusteluun käytetty aika [3] ja puheenvuorojen tasainen jakautuminen opiskelijoiden kesken olivat suurin ero ”meikäläisen” ja ”heikäläisen” oppitunnin välillä. Meillä on paljon yhteistä teatterin opiskelussa: työtavat (harjoitteet), tilat, yhteistoiminnallisuus, epämuodollisuus ja rentous, keskustelu (joo, ei mekään ihan tuppisuina olla), ideointi… Mutta sanon sen nyt ääneen: Meillä on heikot keskustelutaidot. Tämä tuomio ei ole lopullinen, vaan ground zero, jossa heikkokin tuulenvire tuntuu ja puhaltaa liikkeelle.

Juon paljon kahvia. Yhdellä päivittäisistä kahvitauoistani selailin tuoreinta Tiede -lehteä. Koska elän pitkään kestäneessä parisuhteessa, kiinnostuin artikkelista Onnelliset parit osaavat riidellä. Kas, kuin tilauksesta kyseisessä artikkelissa Väestöliitön tutkimusprofessori Osmo Kontula listaa kolme asiaa, joiden varaan suomalaisten avio-onni rakentuu:

Ensimmäinen [avio-onnen] kolminaisuuden jäsen on arvostus: puolisoiden tulee arvostaa ja ihaillakin toisiaan sellaisena kuin he ovat. Toinen tekijä on luottamus. Puolison sanaan täytyy voida täydellisesti luottaa […] että tekee mitä lupaa, ottaa vastuuta ja auttaa, kun apua tarvitaan. […] Kolmanneksi avioliittoja kannattelee puhe. Puolisoiden on kyettävä puhumaan riittävän avoimesti ja ratkaisemaan ristiriidat rakentavasti. Juuri keskustelun taito on yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi ruotsinkielisistä peräti 60 prosenttia on erittäin tyytyväisiä suhteeseensa, siis selvästi useampi kuin suomenkielisiä [40%]. (Tiede 10/2016, s. 36)

Jos vaihdan lainauksen puoliso -sanan tilalle sanan opettajat tai opettajat ja opiskelijat tai opiskelijat, ja otan avio -etuliitteitä pois, pääsen vuorovaikutuksen ytimeen kaikenlaisissa ihmissuhteissa. (Kannattaa lukea yllä oleva lainaus nyt sijoittaen nuo sanat sinne). Kansainvälisessä vertailussa koulusta pitämisessä sijoitumme edelleen heikosti [4]. Olen vakuuttunut siitä, että  keskustelun ensin määrällinen (työskentelymenetelmät) ja sitten laadullinen lisääminen (aihe ja sisältö) lisäisi paitsi yhteistyötaitojamme, myös opiskelussa koettua onnellisuutta.

Keskustelu opettaa meitä vaivihkaa:

1) muotoilemaan eli sanoittamaan ajatuksiamme

2) muotoilemaan kysymyksiä eli kiinnostumaan toisten ajatuksista

3) kuuntelemaan omia ajatuksia

4) kiinnostumaan omista ajatuksista (lue: sivistymisen prosessista) kun muut ovat niistä kiinnostuneita. Kiinnostuksen konkreettinen osoitus on kysyminen.

5) huomaamaan oman ainutkertaisuuden. Minä ajattelen näin, sinä ajattelet noin. Molemmat ajatukset ovat olemassa yhdenvertaisina. Siis me olemme olemassa yhdenvertaisina.

6) osallistumaan. Kokemus osallisuudesta ja kokemus mihin tahansa yhteisöön kuulumisesta valtauttaa ja aktivoi, tuo syvän kokemuksen jäsenyydestä, joka syntyy sisäisesti (vrt. kuntosalijäsenyys). Tahdomme liittyä ja olla jäseniä siellä, missä meillä on hyvä olla. Tahdomme pois sieltä, missä meillä on paha olla.

7) ymmärtämään keitä olemme. Ainutkertaisuus ja itsetunto syntyvät suhteessa muihin – ei sosiaalisessa tyhjiössä.

Emmekö me koe arvostusta ja rakenna luottamusta (hyvä olo, tuntuu hyvältä) juuri silloin, kun joku osoittaa kiinnostusta ajatuksiamme kohtaan? Väestöliiton tutkimuksen mukaan keskustelu kannattelee avio-onnea, miksei myös onnea ilman etuliitteitä. Vien ajatuksen vielä pidemmälle: Yhdenvertaisuuden kokemus ja ihanne ovat demokratian perusedellytyksiä. Keskustelu ottaa siis kantaa siihen, miten olemme johdettavina ja johdettavissa, miten valtaa saa käyttää minua ja muita kohtaan, miten valta jakautuu, kenellä sitä on ja kenellä ei. Demokratia perustuu keskustelulle yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten välillä. Siksi se, miten kouluissa työskennellään, rakentuvatko työskentelymenetelmät ja vuorovaikutus koulussa ihmisten väliselle arvostukselle, luottamukselle ja keskustelulle, on perustaltaan poliittista.

Väitän, että Ruotsi on demokraattisempi maa kuin Suomi. Väitän, että ruotsalaiset onnistuvat tekemään maansa kannalta oikeita päätöksiä huomattavissa määrin keskustelutaitojensa ansiosta. Vaikka ruotsalaiset eivät pärjää Pisa-tutkimuksissa yhtä ansiokkaasti kuin me, heidän bruttokansantuotteensa on 20% korkeampi kuin meidän ja valtion velkasuhde alle 40%, kun se meillä on yli 60% [5]. Voisiko asioita hoitaa paremmin (myös rahamittareilla mitattuna) jos diskuteerattaisiin taitavammin?

Opiskelukunto

Är mindre mer?

Lukioissamme on eroja. Ruotsalaisen lukion laajuus on 2500 pistettä (yksi piste on noin yksi tunti, vaikka yksi yhteen -vastaavuus poistuikin joitain vuosia sitten) ja lukuvuosittain on liki saman verran työpäiviä kuin meillä (190). Heillä ei ole ylioppilaskirjoituksia. Lukioissa on seitsemän yliopisto-opintoihin johdattavaa linjaa ja 12 ammattiin johdattavaa linjaa [6]. Ruotsalaisessa lukiossa ei ole jaksojärjestelmää, vaan työjärjestys on sama koko lukuvuoden. Joidenkin opintokokonaisuuksien laajuus on yksi lukukausi, jolloin joulun tietämillä oppiaine vaihtuu toiseksi.

Suomalaisen lukion laajuus on 2850 tuntia (75 kurssia, joiden laajuus on 38 tuntia). Meillä on ylioppilaskirjoitukset, joka käytännössä tekee käytettävissä olevasta ajasta suorittaa lukion oppimäärä 76 päivää lyhyemmän ruotsalaiseen lukioon verrattuna. Yleislukiossa on varsin laajasti oppiaineita ja yleislukio on yleisin lukio Suomessa. Lisäksi on erityislukioita ja painotuslinjoja (jolloin ei saa huojennusta pakollisten kurssien määrästä). Ammatillinen koulutus on erikseen. Useimmissa lukioissa on viisijaksojärjestelmä.

Tein laskutoimituksen työmäärästä. Suorittaakseen lukion ruotsalainen nuori opiskelee keskimäärin 4 tuntia 24 minuuttia jokaisena työpäivänä kolmen lukuvuoden ajan (570 työpäivää). Suomalainen lukiolainen työskentelee keskimäärin 5 tuntia 54 minuuttia jokaisena työpäivänä 2 lukuvuoden ja kolmen jakson ajan (494 työpäivää). Näiden päälle tulevat tietenkin kotitehtävät ja koko lukion ulkopuolinen nuoren elämä, ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen ja ylioppilaskokeet [7].

Oppitunti, josta yllä kirjoitin, päättyi opettajan antamaan kotitehtävään. Opiskelijoiden tehtävänä oli lukea käsikirjoitus ja merkata omat repliikit tehostetussilla. Käsikirjoitus tulee silloin luetuksi huolella, ja samalla oppii omia vuorosanoja. Silloin tulee pohtineeksi, mitä faktoja roolihahmosta on kerrottu ja mitä muut hahmosta sanovat. En tiennyt tuolloin, että seuraava tunti olisi seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä kaikki, kaikki, kaikki, siis kaikki, olivat tehneet kotitehtävänsä ja yksi opiskelijoista osasi repliikkinsä ulkoa, kun satunnaisesti valittua kohtausta näytelmästä ryhdyttiin kokeilemaan näyttämöllä! Näytelmässä oli 113 sivua. Ei ole totta! Meillä näin ei tapahtuisi. En voi edes kuvitella tilannetta, että kaikki olisivat tehneet näin laajan kotitehtävän. Olisi aivan käsittämätöntä jos voisin luottaa [8] siihen, että kotitehtävät olisi tehty määräaikaan mennessä.

Mistä tämä voisi johtua? En usko, että minun antamat tehtävät ovat tylsempiä, (varsinkin jos tehtävänä on lukea näytelmä ja merkata omat vuorosanat). Heillä on tämän ryhmän kanssa näytelmän valmistamista kolme kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan koko lukuvuoden ajan. Heillä on aamupäivän tunnit, iltapäivän tunnit, ja välissä melko pitkä lounastauko (tällä ryhmällä puolitoista-kaksi tuntia päivittäin). Rakenne säilyy koko lukuvuoden ajan. Me (opiskelijat, opettajat, opot jne) teemme joka lukuvuoden alussa ja joka jakson alussa ja lopussa valtavat määrät hallinnollista työtä, uudelleen järjestelyjä, tilajärjestelyjä, projektijärjestelyjä ym ”sumplimista”, mihin kaikkiin palaa aikaa ja keskittymisen suuntausta. Voisimmeko vähentää jaksojen määrää kahteen ja yhdistää kursseja sisällöllisesti eheämpien kokonaisuuksien muodostamiseksi ja projektien toteuttamiseksi?

Meillä opiskelijan jokainen työpäivä on puolitoista tuntia pidempi kuin Ruotsissa. Puolessatoista tunnissa ehtii tekemään paljon tai palautumaan. Saako lyhyempi työpäivä aikaan sen, että kotitehtävät jaksaa tehdä? Äkkiseltään vastaisin, että kyllä. Niinhän minullekin tapahtuu. Teen enemmän mielelläni suunnittelu- ja organisointitöitä silloin kun en ole uuvahtanut muusta työstä. Meillä on koulu-uupuneita ja koulukyynisiä noin puolet opiskelijoista [9].

Melko suruissani mietin, että lukiomme laajuus, sirpaleisuus, asiakeskeisyys (jopa asia-ahneus versus vuorovaikutus-/ihmiskeskeisyys) tarjoaa yhden vastauksen siihen, miten me näännytämme omat opiskelijamme pakolla opiskella kaikesta vähän ja jostain enemmän. Keskustelin tästä erään koulun apulaisrehtorin kanssa. Hän tuumasi, että ruotsalaiset onnistuvat ylläpitämään nuortensa opiskelukunnon. Valitettavan monien kohdalla me epäonnistumme.

No, lukiouudistus meni jo. Seuraavassa aion olla suuna ja päänä mukana.

Kiitos, Spyken ja Lund, Erasmus+ -ohjelma ja minun lukioni, Vaskivuoren lukio, tilaisuudesta nähdä, ymmärtää ja esittää kysymyksiä. Koettua ja elettyä tietoa syntyy vain kokonaisvaltaisesti läsnä olemalla. Näitä ajatuksia ei olisi syntynyt sohvasurffaillen yppösyksinäni. Muitakin ajatuksia syntyi, mutta niistä en kirjoita vielä. Jos joku sattuisi niistäkin kiinnostumaan ja kysymään, voisin kirjoittaakin.

————

[1] Tällä tiedolla ei ole mitään arvoa. Tarkoitukseni oli opastaa lukija tänne loppuviitteisiin.

[2] Oppiaine, jossa käsitellään taiteen viestintäprosesseja ja tutkitaan, miten toimimme yhdessä toisten ihmisten kanssa käyttäen esteettisiä ilmaisukeinoja. Tästä en kirjoita tässä blogissa tämän enempää. Tahdon sanoa vain sen, että estetiska kommunikation on taiteita upeasti integroiva oppiaine.

[3] Meillä keskustelulle annetaan lähes aina aikaraja: ”Teillä on nyt 15 minuuttia aikaa keskustella ja kirjata ehdotukset/ huomiot.” ”Keskustele 5 minuuttia vierustoverin kanssa…” Nyt näkemäni ja aikaisempien ruotsikokemuksieni perusteella ruotsalaiset keskustelevat kunnes asia tulee käsitellyksi ja keskustelijat ovat päätelmiinsä tyytyväisiä.

[4] Koulu viittaa tässä peruskouluun. 9.-luokkalaisista myönteisimmin kouluun suhtautuu kuitenkin koulussa sosiaalisesti ja akateemisesti menestyneimmät. Näiden kouluasenteiden kanssa peruskoulun päättävät jatkavat opiskelemista – tai sitten eivät. Kannustan tämän blogin lukijoita tutustumaan Opetushallituksen ja Jyväskylän yliopiston julkaisuun Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010. WHO-Koululaistutkimus (HBSC- Study), jota vasten omia tuumailujani peilaan. http://www.oph.fi/download/142520_Koulukokemusten_kansainvalista_vertailua_2010_seka_muutokset_Suomessa_ja_Pohjoismaissa_1994-2010_WHO-Koululaistutkimus_HBSC-Study_.pdf

[5] Lue lisää jos kestät tappiot. Talousmaaottelu: Ruotsi hakkaa köyhtyvän Suomen 6-1 http://yle.fi/uutiset/3-8309666. 6 (23.9.2015). Rovaniemeläisen Jaakko Portin blogi jatkaa samasta aiheesta: https://jaakkoporttidotnet1.wordpress.com/ 2016/03/06/miksi-ruotsissa-menee-lujaa-ja-suomessa-pain-honkia/

[6] Lisäksi on erityislukioita, joiden oppilaaksiottoalue on valtakunnallinen, harjaantumisohjelmat ja vammaisten erityisohjelmat. http://www.gymnasieguiden.se/program/

[7] Suu puhtaaksi: Ylioppilaskirjoitukset ovat aivan turhat. Ne tulevat olemaan turhat niin kauan kuin ylioppilastodistus ei suoraan toimi jatko-opintopaikkojen pääsy-/soveltuvuuskokeena. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeet eivät ole häviämässä mihinkään (eikä pitäisikään), ei Suomessa eikä ulkomailla. Jos ylioppilastodistuksen painoarvoa lisätään yliopiston sisäänpääsytestinä, noudattaisi se samaa logiikkaa kuin se, että työnantajan olisi hyväksyttävä uusi työnhakija siksi, että aikaisempi työnantaja on kirjoittanut hyvän arvion työtodistukseen. Ei kukaan työnantaja tällaiseen suostuisi.

Lukion suunnan ja arvon näyttää se, mikä on lähtevien opiskelijoiden jatko-opiskeluasenne ja valmius (opiskelutahto ja tietotaito), eli kuinka moni lukiosta lähtevä jatkaa opintoja, saa opiskelupaikan tai sijoittuu itselle ja yhteiskunnalle mielekkäällä tavalla työelämään. Ylioppilastodistuksen ei tarvitse näyttää lukion suuntaa tai arvoa. Sillä ei ole enää sitä tehtävää. Keskustelu voi ja sen pitääkin jatkua, kunnes teemme viisaimpia ja kauaskantoisimpia hyvyyttä ja elämänmyönteisyyttä ravitsevia päätöksiä.

[8] ”Ensimmäinen [avio-onnen] kolminaisuuden jäsen on arvostus: puolisoiden tulee arvostaa ja ihaillakin toisiaan sellaisena kuin he ovat. Toinen tekijä on luottamus. Puolison sanaan täytyy voida täydellisesti luottaa […] että tekee mitä lupaa, ottaa vastuuta ja auttaa, kun apua tarvitaan.”

[9] Psykologian tohtori Katariina Salmela-Aron luentoon pohjautuva artikkeli koulu-uupuksesta: Koulu stressaa nuoria entistä enemmän. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/25/koulu-stressaa-nuoria-entista-enemman (4.3.2014)